Entries by Kaija Solana

Uuden äärellä

Kun vanha ajanjakso päättyy, eikä uusi ole vielä kunnolla alkanut, on hetken aikaa kuin tyhjiössä. Sitä vain on ja ihmettelee, muttei oikein tiedä, mihin seuraavaksi ryhtyisi. Hyvä niin. Aina ei tarvitsekaan tietää! Tekee hyvää antaa itsensä olla hetki kahden tilan välissä, palautua, sisäistää ja kerätä voimia uuteen. Se on myös piste, jossa kärsivällisyyttä ja luottamusta […]

Mitä luot tulevaksi?

Uusi vuosi,uudet unelmat, uusi toivo. Kaikki on jälleen kerran uutta ja tuoretta. Ei vain nyt vaan joka hetki. Viisas opettaja sanoo ajasta näin: Me jaamme ajan kolmeen jaksoon menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus. Tämä jako on väärä, todella mieletön. Aika on itse asiassa menneisyys ja tulevaisuus. Nykyhetki ei kuulu aikaan. Nykyhetki kuuluu ikuisuuteen. Se, mikä on […]

Suomi-ylistys

On hämmentävää huomata, miten hyvä maine Suomella on! Ainakin täällä Pohjois-Espanjassa Suomea pidetään mallimaana  mm. koilutuksen, sosiaaliturvan, tasa-arvon, teknologian ja puhtaan luonnon suhteen. Poliitikot kuulemma televisiossa hehkuttavat Suomea esimerkkinä, jota kohti halutaan pyrkiä. Suomi on myös täkäläisten valokuvaajien suosikkikohde numero 1. Viimeistään nyt 100 vuotiaan isän- ja äidinmaan kunniaksi on syytä lopettaa arvailemasta, mitä muut […]

Hyggeilyn kulta-aikaa

Vähän huvitti, kun espanjan kurssilla pyydettiin pitämään esitys hyggeilystä. Mikäs siinä, samaa Pohjoismaatahan me Tanskan kanssa ollaan. Olenhan toki termin kuullut, mutta lähdin nyt oikein selvittämään, mistä on kyse. Hyggeily on siis tanskalaisten lanseeraama tapa elää ja se on saanut alkunsa kaamoksen alkaessa. Monille pimeys on vaikeaa ja hyggeily keksittiin keinoksi lieventää kaamosmasennusta. Ajatus on, […]

Ote elävästä elämästä

Minulta on monesti kysytty Espanjaan lähtööni liittyviä syitä ja perusteluja. Mikä saa ihmisen muuttamaan paikkaan, jonka ei vuotta aiemmin edes tiennyt olevan olemassakaan? Mikä saa ihmisen vapaaehtoisesti hyppäämään tyhjän päälle? Järjellä ajateltuna kieltämättä outoa, mutta tässä tapauksessa järjellä ei juurikaan ollut osaa. Vaan puhtaalla intuitiolla, jota viime blogissani vähän avasin. Kerron nyt lyhyesti tämän yhden […]

Intuitio elämän rikastuttajana

Ihmisillä on taipumus selittää itselleen järjen ulottumattomissakin olevat asiat järjellisesti. Monet puhuvatkin mieluummin sattumista kuin intuitiosta. Intuition johdatus voi näyttää sattumalta, mutta se ei sitä ole. Intuitio on vähän kuin saippua: siitä ei oikein saa otetta, koska sitä ei yksiselitteisesti ole helppo käsittää. Se on vähän mystinen, epämääräinen, ei-järjellä selitettävä ja siksi usein pelottavakin. Silti se […]

Transformaatiosta toiseen

Tämä on ollut erikoinen kesä monellakin tapaa. Monenlaisia muutoksia on ilmassa ja niihin liittyen on jännä tiivistynyt olotila. Samaan aikaan liikkuva ja pysähtynyt, vähän levoton ja jotenkin odottava. Ympärillä on monta rakasta 90+/- vuotiasta vanhusta, jotka ikään kuin seurailevat tilannetta: kuka siirtyy verhon taakse ensin. Kuka ottaa ratkaisevan askeleen ensimmäisenä ja siten ”antaa muille luvan” seurata.  […]

Loma á la Wu Wei

On kesä ja lomakausi parhaimmillaan. Työtahti on monilla niin kova, että neljän viikon lomasta menee helposti ensimmäinen viikko toipumiseen. Jarruttelemiseen. Sen tajuamiseen, että on lomalla. Pahimmassa tapauksessa loman tarpeessa oleva kehittää lomastressin. Kun pitäisi tehdä niin monta lomalle suunniteltua asiaa tai tavata kaikki ne ihmiset, joita ei muuten ole aikaa tavata. Kun pitäisi ja tarttisi […]

Elämän soundtrack

Luin jostain Hectorin haastattelun ja hän puhui siinä oman elämän soundtrackistä. Toisin sanoen musiikista, joka on jättänyt tietyissä elämän kohdissa voimakkaan tunnejäljen. Aina kun kyseisen kappaleen kuulee, tulee saman tien muistot kuunteluhetkeen liittyen: ihmiset, värit, maut, tuoksut ja ennen kaikkea tunnelma. On ihastuttava ajatus, että elämäntarinaansa voi tarkastella myös musiikin kautta, elämään eniten vaikuttaneiden laulujen […]

Kateuden monet kasvot

Tämä blogi on ollut poikkeuksellisen vaikea kirjoittaa. Vaikka huomio on hyvä keskittää positiivisiin asioihin, on aika ajoin tärkeää myös nostaa epäkohtia näkyväksi ja ikävistäkin asioistakin pitää voida keskustella. Sydämelläni on nyt asia, jonka haluan tässä jakaa. Neljän kuukauden jälkeen paluu Suomeen on ollut kirjaimellisesti jäätävä. Yöpakkaset ja lumisade vappuna eivät ole tavanomaisia vuoden aikaan nähden, […]