Esikuvat tietä viitoittamassa

Aina silloin tällöin saa kohdata ihmisiä, jotka jättävät merkittävän jäljen sydämeen. Minulla oli jokin aika sitten ilo ja kunnia saada saman päivän aikana kohdata kaksikin tällaista ihmistä.

Toinen heistä oli amerikkalainen Laura Schwartz, joka on toiminut mm. Bill Clintonin presidenttikautena  Valkoisen Talon tapahtumajohtajana. Olin jo ennen tapaamista lukenut hänen kirjansa Eat, Drink and Success, jossa hän jakaa omia kokemuksiaan ja vinkkejä tapahtumien järjestämisestä. Nykyään Laura on menestyvä keynote-puhuja ja poliittinen kommentaattori. Kun Lauralta on kysytty hänen menestyksensä salaisuutta, on hän vastannut näin: ”menestystarinani pohjautuu kahteen vanhempieni minulle opettamaan asiaan: vahvaan työmoraaliin ja antamiseen olettamatta saada mitään takaisin.”

Minuun ei niinkään tehnyt vaikutusta pelkästään hänen huikea uransa, vaan ennen kaikkea se, miten hän kohtasi minut. Ja kaikki muut ihmiset. Se läsnäolo, kuuntelu ja aito kiinnostus, miten hän ihmiset kohtaa, on vaikuttavaa. Huomioin myös hyväntuulisuuden ja ystävällisyyden kaikkia kohtaan. Sen lisäksi hän näki vaivaa lähettämällä kauniin viestin jälkikäteen. Hän elää, kuten hän kirjassaan opettaa. Sellainen herättää väistämättä arvostusta.

Toinen, samana päivänä tapaamani vaikuttava henkilö oli herrasmies Tukholmasta. Syntyjään syyrialainen, Ruotsissa 2-vuotiaasta lähtien asunut Milad Mohammadi kertoi koskettavasti oman tarinansa sekä sen, miten kenen tahansa on mahdollista tehdä unelmistaan totta. Se, mitä hän oli tehnyt ja toteuttanut unelmiaan, oli totta kai kunnioitettavaa. Mutta vielä vaikuttavampaa oli se, miten hän puhui:  suoraan sydämestä sydämeen.

Lopputulos oli se, että hän todella kosketti jokaisen kuulijan sydäntä. Hän puhui tunteella, omista kokemuksistaan, haavoittuvana ja sydän auki. Ilman yhtäkään PowerPoint-slidea hän oli aidosti läsnä siinä hetkessä. Ero muihin päivän esityksiin – nekin erinomaisia ja ammattitaitoisia – oli valtava! Miksi näin? Juuri siksi, että Milad puhui suoraan sydämestä. Sitä taitoa ei opita kouluissa, työpaikoilla tai ylipäätään missään muualla, kuin oman elämän oppikoulussa. Lopputulos oli se, että esityksen jälkeen kaikki nousivat ylös taputtamaan ja jotkut pyyhkivät silmäkulmaansa.

Nämä kaksi ihastuttavaa ihmistä saivat minut innostumaan ja uskomaan entistä vahvemmin omiin unelmiini! He inspiroivat omalla esimerkillään ja se on paras keino siirtää eteenpäin omia oppeja. Esimerkin voima on valtava. Me jokainen tarvitsemme esikuvia, mutta ketään ei silti pidä nostaa jalustalle. Jokainen on oman elämänsä guru. Jokainen voi olla esimerkkinä toisille ja esikuvana innostamaan ja kannustamaan.