Ihmelääke nimeltä halaus
Sanotaan, että ihminen tarvitsee neljä halausta päivässä hengissä selviämiseen, kahdeksan hyvinvointinsa ylläpitämiseksi ja 12 halausta kasvaakseen.
Olin kerran mukana tilaisuudessa, jossa todistettiin halauksen voima. Siellä tehtiin harjoitus, jossa piti keksiä sanapareja. Muutaman vaisuhkon arvailuyrityksen jälkeen osallistujia pyydettiin nousemaan seisomaan ja halaamaan naapuria sekä vasemmalla, että oikealla puolella. Kyseessä oli iso kansainvälinen konferenssi, joten suurella todennäköisyydellä vieressä oli täysin tuntematon henkilö.
Alkuhämmennyksen jälkeen ensitutustuminen tapahtui hyvinkin luontevasti ja ilo nousi kaikkien kasvoille. Halausten jälkeen jatkettiin harjoitusta ja uskomatonta kyllä, vastauksia sanapareiksi tuli aiempaa yritystä huomattavasti enemmän ja nopeammin. Lisäksi vastaukset olivat paljon luovempia, kuin ennen halausta. Esiintyjä halusi näin osoittaa todeksi halauksen hyvää tekevän voiman, jonka kaikki osallistujat pääsivät itse toteamaan.
Syy muutokseen oli aivojen tuottama hyvän olon hormoni, endorfiini, joka aktivoitui halauksen voimasta. Halaamisella ja ylipäätään kosketuksella on valtava merkitys hyvinvointiin. Halaus välittää mielialaa kohottavaa energiaa sekä halaajalle, että halattavalle. Se antaa molemmille emotionaalisen nosteen. Halaus, kuten kosketus muutenkin on olennainen sosiaalinen liima, joka sitoo ihmisiä toisiinsa.
Endorfiinin lisäksi toinen tärkeä hyvää oloa lisäävä hormoni on oksitosiini. Se vähentää stressiä ja kasvattaa kipukynnystä, sekä lisää luottamusta. Kosketuksen voimaa ei kannata vähätellä, sillä se voi vaikuttaa meihin jopa salaa.
Tutkimuksissa on paljastunut, että asiakkaat, joita tarjoilija hipaisee pikaisesi, jättävät isomman juomarahan kuin muut. Tai vetoomukseen allekirjoituksia keräävä saa niitä helpoimmin, jos sipaisee olkavarteen. Olalle taputtaminen rohkaisee ketä tahansa.
Halaaminen on 100%:n luomutuote ja terveyden lähde! Se vahvistaa kehon vastustuskykyä.
Se saa sinut voimaan paremmin, auttaa masennukseen, vähentää stressiä, helpottaa nukahtamista, se virkistää ja nuorentaa, eikä sillä ole epämiellyttäviä sivuvaikutuksia. Halaaminen on täysin luonnonmukaista: siinä ei ole kuluvia osia, ei tyhjeneviä paristoja, ei kausitarkastuksia, se ei lihota, siihen ei tarvita vakuutuksia, sitä ei voi varastaa, ei verottaa, se ei saastuta, ja ennen kaikkea sen hyötysuhde on erinomainen. Siksi halaamista voi hyvällä syyllä sanoa ihmelääkkeeksi!
Halaus on myös yksi kommunikoinnin muoto. Sen avulla voi sanoa paljonkin ilman, että tarvitsee käyttää sanoja. Elämässä on tilanteita, jolloin sanoja ei yksinkertaisesti ole – tai niitä ei tarvita. Silloin halauksen merkitys vain korostuu. Useimmiten halaaja myös saa vastalahjan: halauksen takaisin.
On ilo katsoa nykypäivän nuoria, jotka luontevasti halaavat toisiaan, myös pojat poikia, samalla vanhemman sukupolven tabuja rikkoen. Halauksen malli opitaan kotoa, vaikka myös kulttuuri ja uskomukset muovaavat tapoja. Niin hienoa, kuin onkin tehdä töitä etänä ja verkostoitua virtuaalisesti, ei mikään voita henkilökohtaista kohtaamista ja kosketusta. Jos ei toista ihmistä ole lähettyvillä, niin itseäänkin voi halata. Kädet vain ympärille ja johan on lohdullista.