Iloinen 2020-luku on täällä!

Sata vuotta sitten elettiin iloista ja vallatonta 1920-lukua, jota pidettiin elokuvien, kirjallisuuden ja musiikin, sekä voimallisen uudistumisen kulta-aikana. Nyt alkanut 2020-luku toistaa kultaista ilon teemaa, vaikkakin ilmentyy eri tavoin. Todella dynaaminen uusiutuminen on käsinkosketeltavaa ja energia maapallolla on jo nyt selvästi keventynyt viime vuodesta.

Edessä oleva putipuhdas uusi vuosikymmenen on avautunut eteemme toistaiseksi tyhjänä tauluna, vielä kirjoittamattomina episodeina, syntyään odottavina tarinoina ja seikkailuvalmiina matkana asemissa muovautumaan sellaisiksi, kuin meistä jokainen erikseen ja yhdessä niistä luomme. Viime vuosikymmen on meitä tihentyvästi valmistellut tähän aikaan, jossa vanhat mallit ja rakenteet jatkavat purkuaan ja tekevät tilaa aivan uudenlaiselle maailmalle: uudelle tavalle olla, elää ja toimia.

Rakenteiden purku mikrotasolla voi tarkoittaa vaikka tällaista: Joululomalla kanavasurffailin hyvän leffan toivossa ja pysähdyin Teemalla jo alkaneeseen elokuvaan nimeltä Hirviön kutsu. Olin aiemmin sivuuttanut tuon vaihtoehdon nimen perusteella, koska ”hirviöelokuvat” eivät kuulu suosikkeihini. Vilaus elokuvasta kuitenkin riitti ja vangitsi katsomaan loppuun asti. Se oli aivan ihana, koskettavan kaunis tarina.

Leffan jälkeen jäin miettimään, miten sisäänrakennettu ohjelmointini oli ensin pelkän nimen perusteella estänyt antamasta edes mahdollisuutta elokuvalle! Jos itseltäni salaa torjun näin pienen mittakaavan vaihtoehdon, niin kuinka paljon muita tiedostamattomia kaavoja, tiukkoja raameja ja opittuja malleja sisälläni vielä mahtaakaan ollakaan? Miten paljon itseni kanssa aktiivisesti tekemästä työstä huolimatta edelleen alitajuisesti rajoitan elämää?

Juuri tästä on nyt kysymys: mitä erinäisempien sisäisten ja ulkoisten rakenteiden tunnistamisesta ja alasajamisesta. Sen ymmärtämisestä, että ne ovat aikansa palvelleet, mutta eivät enää toimi ja siksi ne voi suosiolla päästää menemään. Ihminen on niin monitahoinen ja -kerroksinen, että purettavaa riittää vaikka kuinka paljon. Koskaan ei tule täysin valmista.

Jokainen vanhan rakenteen ja mallin purkaminen luo tilaa ja avaruutta itseen – ja samalla keveyttä olemiseen. Aivan uudenlaista vapautta.

On aika päästää eri tasoilla vaikuttavat vanhat systeemit itsestämme vapaaksi ja antaa tilaa syntyä kokonaan uusia, itseämme tukevia ajatuksia, uskomuksia ja sananlaskuja: Ilo pitkästä itkusta. Ruoho on vihreää aidan molemmin puolin. Kell´onni on, se onnen näyttäköön.

On aika siirtyä ulkoisen maailman vaikutusvallasta sisäiseen ohjaukseen.

Kysymys on siis kokonaan uudenlaisesta ajattelusta, suorastaan uuden kielen opettelusta. Asioiden katsomisesta uudesta vinkkelistä, palikoiden kääntämisestä ylösalaisin, uusien merkityksien ja mahdollisuuksien antamisesta. Kaiken pitämisestä avoimena ja yllätyksille antautumisena.

2010-luvun vuodet kulkivat kiihtyvällä tahdilla. Siltikin, kun katsot taaksepäin elämääsi, niin mitä muistat menneestä vuosikymmenestä? Millainen olit tuolloin ja millaiset olivat unelmasi? Ovatko ne toteutuneet? Mitä muuta elämä toi eteensi? Mitä tunsit, mitä opit? Millaisen tarinan siitä loit ja koit? Pysähdy hetkeksi, tarkastele ja ota mukaasi vain sellainen, mikä tukee sinua.

2020 on maaginen vuosiluku, jossa itsensä kanssa tehty työ alkaa kantaa hedelmää. Olemme siirtymässä aina vain tietoisempaan itsemme johtamiseen: joka hetki teemme valintoja ja päätöksiä, joilla luomme seuraavat askeleet.

Enemmän ja enemmän meillä on paitsi vapaus, niin vastuu oman elämämme luomiseen.

Alkamassa on ainutlaatuinen aika, jossa ennustettavuutta ei enää ole. Kaikenlaiset suorittamisyritykset ja pyrkimykset hallita elämää hajoavat alkutekijöihinsä. Sen sijaan saamme mahdollisuuden harjoitella antautumista elämän tarjoamien, mielen kontrollin takaa ilmestyvien vaihtoehtojen virtaukseen ja tarttua hetkessä sopivaksi katsomaamme.

Jotta paras mahdollinen voi tapahtua, on meidän oltava todella hereillä ja läsnä. Huomattava mahdollisuudet, huomioitava kehon viestit ja intuition kuiskaukset. Entistä jämerämmin elämä pistää meidät kohtaamaan itsemme sydämen tasolla. Opettamalla totuudellisuutta itseämme ja toisia kohtaan. Emme voi enää paeta elämän syvintä ydintä.

Muutosta tapahtuu globaalisti. Maailma yhdentyy koko ajan ja yhteys toinen toisiimme sen myötä. Vaikka Australia Suomesta katsottuna on kaukana, niin sen metsäpalot vaikuttavat myös meihin. Samoin, kuin kaikki muut käynnissä olevat katastrofit ympäri maailman. Todellinen ilmastonmuutos tapahtuu ihmismielissä. Ajattelemalla kauniita ajatuksia luonnosta autamme parhaiten maapalloa. Pudottautumalla päästä sydämeen vaikutamme positiivisesti ympäristöömme.

Vuosi 2020 kutsuu meitä sisäisyyteemme: itsemme äärelle, josta käsin voimme parhaiten palvella muita. Jotta voisimme enitstä enemmän tulla siksi, keitä aidosti olemme. Sitä varten tarvitaan rohkeutta olla uskollinen sydämelleen. Tarvitaan tahtoa oman ja yhteisen hyvinvoinnin eteen. Tarvitaan vankkaa luottamusta tulevaan.

Elämme uskomattoman hienoa aikaa. Kaikki on nyt mahdollista.

Rakas kanssakulkijani, toivotan sinulle Ainutlaatuisen Ihmeellistä Ilon, Keveyden ja Uudistumisen Uutta Vuotta ja vuosikymmentä!

——————————————————————————————————————————————————————-

Blogin kirjoittaja Kaija Solana on inspiroiva muutosvalmentaja, puhuja ja kirjoittaja. Sieluni palolla tahdon jakaa aidon itsensä tuntemisen ja sisäisen johtajuuden viisautta. Olen palveluksessasi, kun tahdot henkilökohtaista coachausta, sparrausta tiimillesi / yrityksellesi, puheenvuoron asiakastilaisuuteen tai vaikkapa lisäenergiaa ja inspiraatiota Reikin muodossa.