In Memoriam

Tämä kirjotus on omistettu ihanan äitini, Terttu Tellervon (14.12.1925-29.3.2019) muistolle. Samalla muistan lämmöllä myös isää, jonka kuolemasta tulee näinä päivinä tasan vuosi.

Istun neljännen kerroksen saattohoito-osastolla äitini sängyn laidalla. Huoneessa on hiljaista. Vain katkeilevan hengityksen ääniä ja silloin tällöin syviä hengenvetoja. Silitän pikkuiseksi kutistuneen äidin harmaita hiuksia, pidän kädestä kiinni, juttelen niitä näitä, laulan. Muistelen yhteisiä hetkiä, kehun ja kiitän. Enimmän aikaa olemme vain hiljaa. Vuorovaikutuksemme on siirtynyt puheesta sydämen tasolle. Sanoja ei enää tarvita.

Tähän hetkeen on valmisteltu ja tässä se nyt on. Elävänä ja silti jotenkin epätodellisena. Aika on menettänyt merkityksensä, Kaikki on ajatonta, iätöntä. rajatonta. Elämä on samaan aikaan täysin pysähtynyttä ja vuolaasti virtaavaa. Tunnelmaa on vaikea edes sanoiksi pukea, sillä nyt liikutaan tasoilla, joka ylittää fyysiset rajat – kuin kahden maailman välillä. Se juuri tekee tästä hetkestä äärettömän ihmeellistä,, ennenkokemattoman kaunista ja pyhää.

”Rakastan sinua elämä” oli äitini lempilaulu ja tuo lause myös ohjasi hänen elämäänsä. Muistan lapsuudesta, että hän lauloi sitä usein kauniilla äänellään. Yksi suurimpia vanhuuden menetyksiä hänelle oli se, kun hän ei enää voinut laulaa, vaikka olisi halunnut. Äiti todella rakasti elämää ja myös näytti sen! Hänen lämpönsä, iloisuutensa, aito kiinnostuksensa ihmisiin ja elämään, sekä empatiakykynsä ja optimistisuutensa tekivät vaikutuksen hänet kohdanneisiin. Vielä viimeisillä voimillaankin hän nosti hymyntapaisen huulilleen. Kun nyt tapaan ihmisiä, jotka hänet tunsivat, muistaa jokainen ensimmäisenä hänen elämänilonsa.

Äiti sai elää pitkän hyvän elämän. 93 vuoteen mahtuu käsittämättömän paljon – myös kokemuksia, joita monet meistä eivät osaa edes kuvitella. Sota-ajan kurjuus, koettelevat kulkutaudit ja todella aikainen (11 v) itsenäistyminen kasvattivat sitkeän ja laajakatseisen ihmisen. Elämä ei päästänyt helpolla aina myöhemminkään, mutta koskaan äiti ei katkeroitunut. Piirre, mistä häntä erityisesti kunnioitan, on hänen kykynsä kohdata ja hyväksyä asiat ja ihmiset sellaisina, kuin ne ovat. Ja hänen suurensuuri sydämensä.

Myös huumori on aina ollut hänessä ominaista. Hän rakasti loruja ja muisti niitä lapsuudestaan vaikka kuinka paljon. Kun hän 90 vuotta täytettyään oli sitä mieltä, että täällä on jo tapeeksi keikuttu, hän usein sanoi, että voisi jo hyvin siirtyä tien toiselle puolelle, jossa on hautausmaa. Tuossa iässä elämänhalua vie se, kun ystäviä ja tuttuja poistuu ympäriltä. Äiti kertoi usein käyvänsä kyseisellä hautuumaalla tuttuja ”moikkaamassa”. Lähdön hetki ei ole omissa käsissä, joten muutama vuosi vielä piti sinnitellä, ennen kuin tähän pisteeseen päästiin.

Äiti edustaa katoavaa sukupolvea, joka on nähnyt ehkä suurimmat muutokset, mitä yhden elämän aikana voi tapahtua. Ajanjaksoon, jossa on liikuttu ääripäästä toiseen: siitä, kun ruoka oli konkreettisesti kortilla siihen, kun kaikkea on yltäkylläisesti. Siitä, kun pyykit pestiin käsin kylmissä vesissä siihen, kun kodinkoneita on joka lähtöön. Siitä, kun hän sentraalisantrana välitti puheluita siihen, kun lankapuhelinkin on lähes muinaisjäänne.

Maailma oli aivan toisenlainen liki sata vuotta sitten!

Äidiltä ikätovereineen on todellakin vaadittu valtavaa sopeutumiskykyä. Ei ihme, että viime vuosina äidin oli vaikea ymmärtää maailman menoa, joka on lähes joka suhteessa niin kaukana siitä, mistä hän on elämäntaipaleensa aloittanut.

Yksi arvokas elämä on lopuillaan. Tämä unohtumaton aika lähdön lähestyessä on osoittanut sen, että kuolemassakin on jotain hyvin kaunista. Lopullisuuden sijaan se on sittenkin vain siirtymä, jonkin uuden syntymä: keho kuolee, sielu jatkaa matkaansa. Todellinen sielujen yhteys säilyy ajan ja paikan tuolle puolen.

Minulla on ollut suuri kunnia saattaa äitini valon sillalle, josta matka jatkuu toiselle puolen. Yksi yhteinen taival on päättynyt, toinen alkanut. Elämä muuttaa jatkuvasti muotoaan, sen sykli jatkaa kulkuaan. Mikään ei ole pysyvää. Ei edes suru, jota nyt tunnen.

Sydämestäni kiitän sinua rakas äiti. Esimerkkisi kannustamana jatkan täällä sinut sydämessäni. Yhteytemme ei katkea koskaan. Kiitos, että sain olla tyttäresi. Kiitos kaikesta ja hyvää matkaa!

______________________________________________________________________________________________

Blogin kirjoittaja Kaija Solana on innostava muutosvalmentaja, puhuja ja kirjoittaja. Ota yhteyttä, kun tahdot henkilökohtaista coachausta, sparrausta tiimillesi / yrityksellesi, puheenvuoron asiakastilaisuuteen tai vaikkapa lisäenergiaa ja inspiraatiota Reikin muodossa.