Kuka olisit ilman tarinaasi?

Osallistuin vuosi sitten kurssille, joka opetti minulle paljon hyödyllisiä asioita ihmisten laumakäyttäytymisestä, vallankäytöstä ja elämästä yleensäkin. Yhtä parhaimmista opeista käytän coachauksissani ja esittelen sen nyt tässä:

Meillä jokaisella on omat tarinamme, joita mieluusti ylläpidämme ikään kuin omaa olemassaoloamme vahvistaaksemme. Näitä tarinoita toistamalla vahvistamme samalla uskomuksiamme niiden todellisuudesta. Tutuksi tulleet tarinat luovat näkymätöntä turvaa ja siksi niistä niin mielellään pidetään kiinni.

Tarinasta riippumatta tietty kaava ja roolit toistuvat: pelastaja (rescuer), uhri (victim)  ja sortaja (perpetrator). Nämä kolme roolia muodostavat voimattomuuden kolmion ja toistuvat yllättävän usein eri muodoissaan elämän varrella. Joillakin kolmio pyörittää elämää vuodesta toiseen koko elämän ajan. Tilanteesta riippuen käytössä on yksi, kaksi tai kaikki kolme roolia. Roolia voi jopa vaihtaa kesken ”näytelmän”.

Oli aika järisyttävää huomata, kuinka tuo kuvio on ilmennyt omassa elämässä. Vaikka olin jo oman elämäni suurimman trauman roolipelin tiedostanut, jouduin yllättäin uudelleen tämän kolmion pyörteisiin tällä nimenomaisella kurssilla. On yksi asia tunnistaa kolmion palaset ja toinen asia poistua siitä, jottei se jää pyörittämään elämää. Tässä kohtaa tarvitsemme hyvin vahvaa tietoisuutta.

Draamakolmiosta otetaan yleisenä esimerkkinä vaikkapa alkoholistiperhe, jossa isä on sortaja, äiti ja lapset valintansa mukaan joko uhreja tai pelastajia. Tai yksinhuoltajaäiti, joka muistaa kertoa tekemistään uhrauksista, vaikka lapset ovat jo aikuisia ja lähteneet pois kotoa. Valitsemme itse roolimme luontaisesti ja se tapahtuu automaattisesti, ellemme ole tietoisia asiasta. Automaattiohjauksella annamme roolin määrätä käyttäytymisestämme, se ikään kuin antaa nuotit toiminnallemme.

Se mihin keskitymme, lisääntyy. Kun kerromme toistuvasti omaa tarinaamme muille, pidämme näin yllä tuota voimattomuuden kolmiota. Huomaamattamme ylläpidämme näitä tarinoita ja käytämme niitä tekosyinä oman elämämme toimimattomuuteen tai siihen, ettei tarvitse kantaa vastuuta. Tämä siitä huolimatta, vaikka tarinamme eivät olisi enää millään lailla ajankohtaisia! Jäämme helposti draamakolmion roolien vangeiksi, emmekä huomaa, että elämä ympärillämme on jo muuttunut ajat sitten.

Kun avaamme silmämme näiden ”kolmiodraamojen” suhteen, valkenee samalla ymmärrys siitä, että voimme muuttaa voimattomuuden omaksi voimaksemme! Yhtä hyvin voimme valita tilalle jotain muuta, jotain hyvää. Voimme alkaa kertoa itsestämme uutta tarinaa. Kysymys on nimenomaan valinnasta: Haluanko tai uskallanko päästää irti vanhasta tarinasta ja valita toisenlaisen tarinan? Uskallanko nähdä, että hurjakin tapahtuma voi loppujen lopuksi olla minulle hyväksi? Yllättävän monelle ”tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon paratiisi”. Vaatii suunnatonta rohkeutta ensinnäkin tunnistaa itsessään opitut kaavat ja sitten vielä muuttaa ne toisenlaisiksi.

On ihmisiä, jotka niin kovin mielellään syyttävät omasta huonosta olotilastaan muita. He etsivät syyllisen vaikka väkisin ja syyllinen on nimenomaan löydettävä aina itsen ulkopuolelta. Jos ei ketään toista ihmistä voi syyttää, niin ainakin olosuhteita. Vaikka meillä olisi kuinka hurja tarina, on siinä aina jotain hyvää! Hyvää on se, että olemme saaneet mahdollisuuden oppia jotain! Kyse on vain siitä, näemmekö sen. Pystymmekö avaamaan silmämme ja muuttamaan katsantokantaamme?

Kun elämä koettelee, kysy itseltäsi, mitä hyvää tässä on? Mitä olen oppinut tai mitä minun tulisi tästä oppia? Millainen ihminen olisin ilman tätä kokemusta? Voit saada oivalluksen siitä, että tuo dramaattinen tarina onkin ehkä ollut välttämätön oman kasvusi tai elämänpolkusi kannalta. Elämä on niin paljon suurempi ja laajempi kokonaisuus, kuin voimme ymmärtää. Joskus vie vuosia, ennen kuin näemme, mitä hyötyä aiemmasta kriisistä on ollut.

Jokainen on itse täysin vastuussa omasta elämästään! Ei ole oikotietä, eikä pakokeinoa. Me itse valitsemme ajatuksemme, tunteemme ja asenteemme. Jos omat arvomme, valintamme tai elämämme ylipäätään eivät miellytä muita, se on ikävä kyllä heidän ongelmansa. Elämäänsä ei voi ulkoistaa kenellekään toiselle, vaikka kuinka haluaisi.  Kenenkään toisen aikuisen ihmisen elämästä ei voi olla vastuussa, eikä vastuuta omasta onnellisuudestaan voi sysätä kenellekään muulle kuin itselleen.

Millainen on sinun tarinasi? Uskallatko edes ajatella, mitä olisit ilman tarinaasi?