Loma á la Wu Wei

On kesä ja lomakausi parhaimmillaan. Työtahti on monilla niin kova, että neljän viikon lomasta menee helposti ensimmäinen viikko toipumiseen. Jarruttelemiseen. Sen tajuamiseen, että on lomalla.

Pahimmassa tapauksessa loman tarpeessa oleva kehittää lomastressin. Kun pitäisi tehdä niin monta lomalle suunniteltua asiaa tai tavata kaikki ne ihmiset, joita ei muuten ole aikaa tavata. Kun pitäisi ja tarttisi niin paljon. Vai pitääkö? Ihan oikeasti tarvitseeko?  Pakosta ei seuraa koskaan mitään hyvää – se vain hajaannuttaa voiman pois olennaisesta.

Human beingistä on tullut human doing,

tekevä ja suorittava ihminen myös vapaa-ajalla. Myös silloin kun ei todellakaan tarvitsisi. Loputtomat vaatimukset, Itse luodut pakko- ja täytyylistat aiheuttavat turhaa ahdistusta, jopa lomalla. Näin ei tarvitse olla, sillä vaihtoehtojakin on olemassa.

Wu Wei on itämaisen taoismin keskeinen käsite. Se tarkoittaa ei-tekemistä, non-doing.

Tuo käsite pitää sisällään paitsi sen, että oikeasti on hyvä joskus olla tekemättä mitään. Ei-tekeminen ei tarkoita laiskuutta!  Todellisuudessa ei-tekeminen voi olla hyvin aktiivista akkujen lataamista ja luomisen vaihetta. Wu Wei ei pelkästään tarkoita, etteikö tekisi mitään, vaan myös sitä, että toimii vaivattomasti. Silloin kaikessa tekemisessä on keskittyminen ja rauha.

Ihmisen vieraantuminen luonnosta on johtanut todellisuudentajun kaventumiseen: ei enää eroteta, mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei. Mikä on tervettä tekemistä ja mikä suorittamista. Luontoon hakeutuminen on hyvä tapa harjoitella Wu Weitä. Kun katsot aavan meren horisonttia tai kukkulalta avautuvaa avaraa maisemaa, laajenee samalla näkökulmasi.

Asiat saavat oikeat mittasuhteet. Kun pakko putoaa, on helpompi hengittää. Silloin pystyy kyseenalaistamaan mielen määräämät vaatimukset ja  päästämään kaikesta turhasta irti.

Uskalla loman ajaksi jättää mieli narikkaan. Kuuntele sydäntäsi, älä päätäsi. Nauti kesän ainutlaatuisuudesta! Ota rennosti ja suostu antautumaan todelliselle levolle, ei-tekemiselle.