Millaista elämää sinä luot?
Kevätpäiväntasaus on aina voimallista muutoksen aikaa. Valo lisääntyy ja sen myötä piilossa ollut tulee näkyväksi. Kevät on uudelleenheräämisen, puhdistumisen ja luomisen kulta-aikaa. Tänä vuonna samaan aikaan osunut auringonpimennys teki hetkestä tavallistakin voimakkaamman. Kuulun niihin, jotka tuntevat täysikuut ja muut luonnonilmiöt nahoissaan hyvin vahvasti. Tällainen tunteminen tekee nöyräksi ja lisää ymmärrystä siitä, miten yhtä ihminen on luonnon kanssa.
Monille kevätpäiväntasaus oli niin vahva kokemus, että voi puhua ajasta ennen ja jälkeen. Jotain vanhaa kuoli pois, jotta tuli tilaa uudelle. Myös oma olotilani muuttui huomattavasti kevyemmäksi 21.3. jälkeen. Valtava innostus, uuden luominen ja tunne, että kaikki on mahdollista lisääntyi hetkessä ja sysäsi liikkeelle saman tien paljon alitajunnassa olleita asioita. Kaikelle on aikansa ja luonto pitää huolen siitä, että asiat tapahtuvat juuri oikealla ajallaan. Mitään ei voi pakottaa.
Me olemme oman elämämme luojia. Jokainen luo elämäänsä joka hetki omilla ajatuksillaan! Kun valmennuksissa kysyy, kuka olet, vastataan kysymykseen useimmiten tekemisillä. Sen sijaan, että kerrotaan itsestä, kerrotaan tekemisistä. Se kuvaa hyvin sitä, kuinka paljon suorittamista arvostetaan. Ei eroteta sitä, kuka on ihminen kaiken suorittamisen alla. Usein ei tiedetä ollenkaan, mitä halutaan. Ilman sitä taas on vaikea löytää fokusta, mihin keskittyä.
Sen sijaan, että listataan töitä ja sertifikaatteja, mitä jos koottaisiinkin yhteen eletyn elämän CV? Mitä kaikkea oletkaan ehtinyt kokea? Mitä niistä olet oppinut? Millaisia kohtaamisia ihmisten kanssa sinulla on ollut? Mistä olet kiinnostunut? Missä kaikessa olet hyvä? Millaisia matkoja olet tehnyt, mitä kirjoja lukenut ja kursseja ihan vain omaksi iloksi ja opiksi käynyt? Mikä elämässäsi on kiehtovaa? Mitkä ovat olleet elämäsi tähtihetkiä? Asioita, joita helposti pidetään itsestäänselvyyksinä. Asioita, jotka ovat unohtuneet, mutta ansaitsevat tulla huomioiduksi.
On kysytty, mitä ihmiset katuvat eniten kuolinvuoteellaan. Nämä viisi asiaa olivat kärjessä: 1. Toivon, että olisin uskaltanut elää itselleni aitoa elämää, ei sellaista elämää, mitä muut minulta odottivat. 2. Toivon, etten olisi tehnyt niin paljon töitä. 3. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta ilmaista tunteeni. 4. Toivon, että olisin pitänyt yhteyttä ystäviini. 5. Toivon, että olisin sallinut itseni olla onnellisempi.
Kun tuolta pohjalta lähtee luomaan elämäänsä, tulee siitä hyvin toisenlainen, kuin jos vain miettisi, mikä onkaan seuraava tavoitteeni. On aivan eri asia ELÄÄ elämäänsä kuin suorittaa sitä! On täysin eri asia elää omaa elämäänsä, kuin muiden toiveiden säätelemää elämää. Eläminen on luottamista, kellumista elämän laineilla. Sillä, mistä käsin luot elämääsi, on valtava merkitys: Jos järkeilet, taktikoit ja yrität hallita, se ei kestä. Mielen luoma hajoaa ja menettää vähitellen merkityksensä. Sydämellä luodulla sen sijaan on kauaskantoisia vaikutuksia. Rakkaudessa luotu on pysyvää. Millaista elämää sinä luot juuri nyt?