Mitä maailmalla puhutaan?
Osallistuin lokakuussa ICF:n (International Coaching Federation)
kansainväliseen konferenssiin Lontoossa. Mukana oli yli 900 osallistujaa
56 maasta. Mielenkiintoisia ammattiluentoja oli laidasta laitaan mutta
suurimman vaikutuksen tekivät aamujen keynote-puhujat. Tässä
kooste heidän ajatuksistaan:
”Potential is the new currency in the world”. Näillä sanoilla aloitti
Ph.D. Brené Brown, joka jatkoi puhumista haavoittuvuudesta.
Haavoittuvuus on avain täyteen elämään. Se on perimmäinen uskallus
näyttäytyä elämässä ja tulla nähdyksi. Se on rohkeutta elää suuresti.
Rohkeutta on monenlaista; vuorikiipeily, syväsukellus ja laskuvarjohyppy
vaativat erilaista rohkeutta kuin uskaltautua yhteyteen ihmisten kanssa.
Haavoittuvuus ei ole heikkoutta vaan täsmällinen rohkeuden muoto.
Rohkeuden taustalla on aina haavoittuvuus. Pyytää apua, olla ihminen,
uskaltaa myöntää pelkonsa ja uskaltaa tunnustaa ensin rakkautensa –
sitä on olla haavoittuva. Kyse on luottamuksesta, läheisyydestä ja yhteydestä.
Luottamus perustuu hyvin pieniin hetkiin – hetkiin, jolloin luottamus rakentuu
tai rikkoutuu. Haavoittuvuutta ei ole olemassa ilman toista ihmistä. Se ei toimi
yksin, vaan se on saatava jakaa.
Runoilija David Whyte jatkoi samaa linjaa. Hän puhui Santiago de Castillon
pyhiinvaeltajista verraten caminoa eli polkua jokaisen omaan matkaan. Ei ole
olemassa valmista polkua, jokainen tekee sen itse kävelemällä. Tien pää ei ole
loppu vaan uusien teiden alku, kun vain jatkaa kulkemista. Pyhiinvaeltajille
matkan tuntemattomuus on välttämätöntä. Kiitollisuus elämästä ja ymmärrys
siitä, että on etuoikeutettua olla täällä, on oleellinen osa matkaa. Elämässä
on oikeastaan neljä avioliittoa: puolison kanssa, lasten kanssa, työn kanssa ja
itsensä kanssa. Vaikka avioliitto olisi kuinka hyvä, on siinä aina sydänsuruja
mukana. Kaikissa neljässä. Ei ole olemassa polkua, minne voi mennä ilman
sydänsuruja. David lopetti kysymykseen: Mikä on suurin keskustelu, mitä en
käy itseni kanssa?
Camila Batmanghelidjh on hyväntekijä, joka on perustanut mm. Kids Company
-järjestön Lontooseen. Sen suojissa on 17 000 kaltoin kohdeltua lasta. Camila
kertoi hyvin konkreettisia lukuja ja esimerkkejä näiden lasten elämästä sekä
siitä, miten pahoinpitelyt ja huono kohtelu vaikuttavat ihmiseen. Lapset, jotka
ovat kokeneet paljon pahaa, muuttuvat vihaisiksi ja väkivaltaisiksi itse. Kun
näitä lapsia tutkittiin, kävi ilmi, että heidän aivonsa ovat kuin muovailuvahaa:
älykkyysosamäärä laski, kyky ymmärtää tunteita katosi ja heidän aivonsa
toimivat samalla tasolla, kun sodassa jälkitrauman tasolle joutuneilla sotilailla.
Toivottomuudesta huolimatta näitä lapsia on mahdollista auttaa. Lääke tähän
on välittäminen ja rakkaus. Näiden vastaanottaminen luo aivoissa oksitosiinia,
hyvän olon hormonia. Yhteys toisiin ihmisiin muokkaa aivoja toiseen suuntaan.
Aito rakkaus on myötätunnon vaihtamista.
Yhteenvetona näistä voisi sanoa, että vaikka kuinka business-maailmassa
eletään, niin koko ajan läsnä on ihminen ja ihmisyys. Niiden merkitys korostuu
ja tulee kasvamaan jatkossa. Meistä itsestämme, ihmisistä, ammennamme
voiman, välittämisen ja ymmärryksen, jota tämä maailma janoaa. Näistä
asioista on nyt tarve ja uskallus puhua. Ihmisen taustalla, koulutuksella,
ammatilla tai näennäisellä menestyksellä ei ole mitään merkitystä, kun vain
riittää halua ja rohkeutta olla elämässään haavoittuva pyhiinvaeltaja.
Jokainen voi jakaa myötätuntoa ja rakkautta ympärilleen.
Coaching on mitä parhain tapa edesauttaa ihmisiä tunnistamaan
näitä ominaisuuksia ja taitoja itsessään. Suomessa on perustettu
Vapaaehtoiscoachit nuorille, jonka tarkoituksena on osaltaan
estää nuorten syrjäytymistä. Myös Intuitivo on mukana projektissa.