Nollatilassa

On huhtikuun puoliväli ja ilma on sakeanaan lumesta. Mikään ei ole niin kuin luulisi olevan, kuten ”pitäisi”. Ei mikään. Elämä viskauttaa romukoppaan kaikki luulemiset ja tahtomiset. Se pakottaa katsomaan silmästä silmään totuuksia, joita on halunnut välttää. Se pakottaa olemaan itsensä kanssa.

Kaikki on hiljaista, pysähtynyttä, odottavaa. Nollatilassa.

Ilmassa on monta kysymysmerkkiä. Mitä tapahtuu? Miten selviän? Mitä nyt?

Vaikka kuinka osaa ja tietää, miten pitää itsensä kasassa, ei tämä tilanne voi olla vaikuttamatta. Meihin kaikkiin. Myös minuun. Omat opit ovat pohjamutia myöten testauksessa ja raadollisesti muistuttamassa ihmisenä olemisen keskeneräisyydestä. Siinä nousee häpeää ja syyllisyyttä: enkö mä vieläkään osaa? Mikä mä olen puhumaan näistä muille?

Ikään kuin sillä, mitä olen jo itsestäni ja elämästä oppinut, ei olisi mitään merkitystä. Ikään kuin mun tehtäväni puolesta tarvitsisi olla täydellinen. Ei tarvitse. Enkä ole. Olen oppimassa siinä kuin kaikki muutkin. Tehnyt jo pitkän matkan itseni kanssa, mutta silti löytyy kasvunvaraa. Yksi ikuisista lisää opittavista asioista on armollisuus itseä kohtaan.

Yhteisessä ilmatilassa, energiassa, on niin paljon huolta ja pelkoa, että herkimmät meistä nappaavat ne itselleen. Erottelukyky on nyt koetuksella. Että tunnistaa, mikä on omaa ja mikä toisen energiaa. Mikä on minulle totta?

Pääsiäisenä tapahtui jotain, joka nosti ainakin minussa syviä pelkoja pintaan. Yksi uneton yö, joka johdatti alkukantaisen hengissä selviämisen äärelle: fyysisellä tasolla tuntuvia pelkoja toimeentulosta ja yksin jäämisestä. Vaikka viihdyn hyvin yksin, tuntuu tällainen pakotettu yksinolo hetkittäin ahdistavalta. Kun se ei enää olekaan oma valinta.

Voi olla, että monen viikon eristäytyminen alkaa nyt vaikuttaa mielen syvemmillä tasoilla. Tuntuu, kuin olisi vereslihalla. Äärettömän herkkänä ja haavoittuvaisena. Vaikka sattuu, niin tämän kanssa on vain oltava. Suostuttava elämän suunnitelmaan. Antauduttava sen edessä.

Lunta sataa edelleen. Valkea lumi puhdistaa tyhjää nollatilaa. Se luo alustan jollekin uudelle, vielä tuntemattomalle.

Kaikkein tärkein tehtävä juuri nyt on pitää itseni rauhallisena. Hengitellä. Ihmetellä. Hyväksyä. Tuntea. Olla hereillä. Luottaa.

Miten tämä aika on vaikuttanut sinuun? Mitä sinussa on tapahtunut?

Kokemusten vaihtaminen on tärkeää. Siten autamme ja tuemme toinen toisiamme, opimme toisiltamme. Siksi loin 3 viikon minikurssin verkossa, jossa voimme myös naamatusten Zoomin avulla keskustella. Ensimmäinen vaihtoehtoinen aloituspäivä on viikon päästä 21.4. Tsekkaa täältä tarkemmin: https://bit.ly/2VuphoP

—————————————————————————————————————————————————————

Blogin kirjoittaja Kaija Solana on inspiroiva muutosvalmentaja, puhuja ja kirjoittaja. Sieluni palolla tahdon jakaa aidon itsensä tuntemisen ja sisäisen johtajuuden viisautta. Olen palveluksessasi, kun tahdot henkilökohtaista coachausta, sparrausta tiimillesi / yrityksellesi, puheenvuoron asiakastilaisuuteen tai vaikkapa lisäenergiaa ja inspiraatiota Reikin muodossa.