Oman elämän pääosassa

Vuosia sitten istuin lentokoneessa Frankfurtin kentällä valmiina lähtöön. Kone oli jo täydessä vauhdissa kiitoradalla, kun tapahtui äkkijarrutus. Se oli niin raju, että kaikki heiluivat penkeissään eestaas ja samalla hetkellä, kun kapteeni pahoitteli tapahtunutta, laskeutui toinen kone suoraan eteen. Tuossa parissa minuutissa ehti oma elämä kulkea filminauhana silmien ohi. Se oli pysäyttävä tilanne, joka nyt elokuvapalkintojen ja tunnettujen henkilöiden äkillisten poismenojen yhteydessä tuli mieleeni.

Matti Nykäsen ja Olli Lindholmin äkkilähdöt pistivät miettimään, millaista filminauhaa kukin elämästään luo. Ristiriitaisinakin persoonina luonnehditut miehet jättivät omilla valinnoillaan, vahvoilla ”roolisuorituksillaan” jäljen suomalaisten sydämiin. He olivat kuin kansallisomaisuutta, jotka kaikki ikään kuin tunsivat, vaikkeivat todellisuudessa tunteneetkaan. Kumpikin eli varmasti omalla tavallaan täyttä ja omannäköistä elämää, joka ulkopuolisen silmin loppui aivan liian lyhyeen.

Samalla se kuitenkin havahdutti monet meistä pohtimaan omaa elämää. Sekä sen rajallisuutta, että myös rajattomuutta: sitä, miten voisi elää itselleen vielä sopivampaa, merkityksellisempää, täydempää, onnellisempaa elämää.

Mitä kaikkea potentiaalia, lahjoja tai kykyjä en ole vielä edes ottanut käyttöön? Mitä muuta annettavaa minulla voisi olla tähän maailmaan? Mitä valitsen ajatella, olla ja tehdä? Mitä taas en valitse? Millaista filmiä kehitän jokaisessa päivässä? Miten kuljetan tarinaani eteenpäin? Olenko oman elämäni pääroolissa, vai kenties vain sivujuonne jonkun toisen ohjaamassa näytelmässä? Kuinka vahvasti olen sitoutunut omaan olooni täällä? Olenko vai elänkö? Toteutanko elämääni vai suoritanko sitä?

Monet näyttelijät kertovat, kuinka paljon he panostavat rooliinsa ja uppoutuvat siihen niin täysin, että ikään kuin muuttuvat roolihahmokseen kuvausten ajaksi. Täydellseen onnistumiseen rooliissa on todella omistauduttava. Tuollaisen omistautumisen hintana on monesti armottomuus itseä kohtaan. Huippuunsa hiotut vaatimukset ja pakkomiellettä hipova täydellisyydentavoittelu. Tämä näyttäisi olleen ainakin jossian määrin yhdistävä tekijä myös Matin ja Ollin elämässä.

Täysillä eläminen voi kääntyä itseään vastaan ja näyttäytyy silloin riittämättömyytenä, tyytymättämyytenä itseen, kyvyttömyytenä sietää keskeneräisyyttä itsessään. Silloin ei näe tai koe itseään rakkauden arvoisena. Siitä jäävää sisäistä tyhjää aukkoa ei koskaan pysty täyttämään ulkoa käsin, vaikka kuinka yrittäisi. Vahvasti uskon, että Matti ja Olli jättivät meille jäljelle jääneille arvokkaan yhteisen perinnön: Muistutuksen siitä, että se kaikkein tärkein asia ihmiselämässä on sittenkin oppia rakastamaan itseään!

Mitä tarvitaan, jotta voisit

• tykätä itsestäsi edes hitusen enemmän?
• olla piirun verran armollisempi? Lempeämpi? Rakastavampi?
• ymmärtää eron, mikä on sinulle oikeasti hyväksi ja mikä mielesi luomaa vaatimusta, joilla selität itsellesi riitävyyttäsi ja kelpaavuuttasi?
• kuunnella, mitä juuri nyt tarvitset?

Kun näitä itselleen kirkastaa ja alkaa elää todeksi, voi sanoa elävänsä elämänsä pääroolissa.

______________________________________________________________________________________________

Blogin kirjoittaja Kaija Solana on innostava muutosvalmentaja, puhuja ja kirjoittaja. Ota yhteyttä, kun tahdot henkilökohtaista coachausta, sparrausta tiimillesi / yrityksellesi, puheenvuoron asiakastilaisuuteen tai vaikkapa lisäenergiaa ja inspiraatiota Reikin muodossa.