Paras kesäduuni ikinä!
Mun ihan eka kesäduuni oli isosiskojen apurina jäätelökioskilla. Olin silloin ehkä 6-vuotias (lapsityövoimaa..) Tunnen vieläkin nenässäni tuoksun, kun pahvinen jätskilaatikko avattiin. siihen aikaan tarjolla oli tasan kolme vaihtoehtoa: vanilja, mansikka ja suklaa. Mulla oli tärkeä tehtävä ojentaa valmis tötterö asiakkaille ja ottaa raha, olisiko ollut 1 markka, vastaan. Olin aivan tohkeissani!
Sen jälkeen olen tehnyt monenmoista kesätyötä 14-vuotiaasta lähtien. Paras kaikista oli kuitenkin unelmieni kesäduuni: pääsin myymään mansikoita kauppatorille! Olin aina kauppatorilla kierrellessä ajatellut, että olisipa ihanaa olla yksi kesä täällä myymässä mansikoita. Koska olen toimen nainen, niin ryhdyin selvittämään mahdollisuuksia ja kun sopiva ajankohta ja tilaisuus tuli, pääsin kokeilemaan yhtä unelmaani.
Kuten nytkin on nähty, Suomen kesistä ei koskaan tiedä. Niinpä olin varautunut ulkotyöhön tuulipuvulla ja muutamilla villasormikkailla. Niitä ei tarvittu, sillä kesä 1988 kuului aurinkoisten lämpimien kesien joukkoon. Todellisuus kuitenkin yllätti muuten: työpäivät olivat pitkiä ja työ ajoittain fyysisesti rankkaa painavia laatikoita nostellessa.
Täyteläinen päivä alkoi aamukuudelta fillaroidessa Töölöstä lähes tyhjän kaupungin halki ensin Hakaniemen torille, josta lähdimme kojunpitäjän kanssa Herttoniemeen tukkuun. Siellä roudattiin myytävät tuotteet pakettiautoon ja ehdimme 7:ksi takaisin torille. Saman tien myyntikoju pystyyn ja se ei varsinkaan tuulisella säällä käynytkään ihan käden käänteessä.
Päivävuoro päättyi klo 14, koju ja muut tavarat pakattiin autoon. Muutto kauppatorille, jossa siihen aikaan taisi klo 16 alkaa iltatori. Taas rakennelma pystyyn sekä kirsikat, luumut, aprikoosit, mansikat, mustikat, lakat ja mitä muuta sesonkiin kuuluikaan, lajiteltiin kauniisti esille. Vilskettä riitti iltakahdeksaan. Päivän kohokohta oli ehdottomasti tuo kauppatoriosuus. Siellä kävi paljon turisteja ja sai puhua vielä tuoreessa muistissa olleita useitakin kieliä. Varsinkin mansikka-aikaan väkeä tungeksi paljon, joten palvella piti ripeästi. Usein sai myös toimia kaupunki-infona. Tuohon aikaan oli käytössä eri valuuttoja ja meidän kojulla sai maksaa mm. Pohjoismaiden kruunuilla, Saksan markoilla, dollareilla ja jeneillä. Pään piti olla skarppina kielen ja valuutan vaihtuessa samalla, kun marjat vaihtoivat omistajaa.
Kauppiaiden kesken oli hyvä fiilis, kaikki moikkailivat toisilleen ja lähestyvä kahvikärry lupaili ansaittua taukoa. Klo 20, kun tori sulkeutui, pakattiin koju ja muut tarvikkeet autoon seuraavaa päivää varten. Ulkoilmasta, ruumiillisesta työstä ja sosiaalisuudesta kiitollisena uni maittoi. Vaikka työ oli yllättävän kovaa, se oli myös tosi kivaa! Melkein kuin olisi lomalla ollut!
Erityisesti tämä työ opetti sen, että kaikkea työtä tulee kunnioittaa. Kaikki näyttää niin kovin helpolta valmiina, eikä monestikaan tule ajatelleeksi, kuinka paljon valmisteluja ja pohjatyötä on tarvittu, jotta esim. myyntikoju on asiakkaita varten siinä kunnossa kuin on. Usein me näemme vain lopputuloksen, emme sitä, miten paljon aikaa ja työtä on käytetty sen aikaansaamiseksi. Sama koskee näyttelijöitä, urheilijoita, muusikoita ja monia muita ammatteja. Moni lopputulos on vaatinut paljon verta, hikeä ja kyyneleitä, ennen kuin se näyttäytyy helpolta.
Olen tosi kiitollinen, että opin tuossa unelmatyössä arvostamaan työtä itsessään ja ymmärtämään sitä kokonaisuutena. Se myös omalta osaltaan lisäsi ymmärrystä siihen, että mitään ei kannata pitää itsestään selvyytenä. Tulen aina muistamaan torikesän yhtenä elämäni parhaista! Mikä on sinun paras kesäduunisi? Mitä oppia siitä vaalit edelleen mukanasi?