Peace, please
Astronautti Karen Nyberg on pariin otteeseen katsellut maapalloa 400 kilometrin korkeudesta ja joka päivä puolen vuoden ajan kiertänyt pallon ympäri 16 kertaa. Näkymä avaruussukkulan ikkunasta on aava ja rajaton. Sieltä katsottuna ei näy rajoja. Ei maiden, valtakuntien, ihmisten tai minkään muunkaan rajoja. Hän kuvaa: ”Maa on kuin avarasuualus ja me asukkaat olemme sen miehistö. Olemme yhtä ja samaa.”
Uskon, että jollain tasolla me maan asukit tuon syvällä sydämessämme tiedostammekin, mutta pelko tällä hetkellä on niin rajua, että se estää meitä antautumasta tuohon ymmärrykseen. Vain harvoilla on pääsy avaruuteen kokemaan rajattomuus omin silmin, mutta jokaisen on mahdollista tehdä ”avaruusmatka” mielikuvissa. Kun näköala on syystä tai toisesta kaventunut, kun ongelma näyttää ylitsepääsemättömältä tai kun yrittämisestä huolimatta ei löydä ratkaisua, otetaan coachingissa avuksi lintuperspektiivi. Siinä noustaan itsemme yläpuolelle tarkastelemaan isompaa kokonaisuutta. Johan avautuu uusi näkymä: aiempaa laajempi ja kauaskantoisempi ymmärrys käsillä olevaan asiaan. Kauempaa näkee selkeämmin.
Tällä hetkellä näköala täällä maan kamaralla on kuitenkin hyvin suppea, kaukana lintuperspektiivistä. Juuri nyt kaikki on kulminoitunut muutaman millin paksuiseen piikkiin, vaikka tässä ravisuttavassa koko maailmanjärjestystä muuttavassa tilanteessa on kyse jostain paljon suuremmasta:
Elämme keskellä suurinta mullistusta vuosituhansiin ja järjestäydymme uudelleen valitaksemme sen, millaista tulevaisuutta olemme nyt luomassa ja millaisessa maailmassa aiomme elää.
Minä ainakin tahdon elää inhimillisessä, ihmisten erilaisuutta, ykseyttä ja vapautta arvostavassa maassa ja maailmassa. Maailmassa, jossa ei ehdoin tahdoin hajoteta, vaan rakennetaan ja ylläpidetään siltoja.
Siitä ei ole kovinkaan kauan, kun Suomi jakaantui kahteen leiriin: punaiset ja valkoiset. Omat tappoivat omiaan, tuho oli valtaisaa, eikä siitä seurannut mitään hyvää. Nyt reilut 100 vuotta myöhemmin historia toistaa itseään, eri muodossa, mutta yhtä kaikki. Henkinen väkivalta voi olla yhtä julmaa, kuin fyysinen. Kansa on jakautunut rokotettuihin ja rokottamattomiin ja näidenkin sisällä on eri leirejä. Puolensa valinneet tuntuvat kulkevan laput silmillä vakuuttuneina omasta, ainoana oikeana vaihtoehtona pitämänsä asian puolesta ja siinä sokeudessa eri mieltä olevat koetaan vihollisina. Tilaa rakentavalle keskustelulle, saati suvaitsevaisuudelle ei silloin jää.
Jos olisikin niin, että ihmiset vain vahvistaisivat omaa kantaansa ja keskittyisivät siihen, minkä sisimmässään oikeaksi kokevat, tilanne olisi toinen. Vaan kun se ei jää siihen. Ongelmat syntyvät siitä, että keskitytään vastapuoleen: tuo tekee väärin, tuo ei ymmärrä, tuo toinen on ongelma! Minä olen oikeassa, tuo toinen on väärässä. Piste. Kun kumpikin leiri syyttelee ja tuomitsee toisiaan, heittää lokaa toistensa päälle, etsii tieteellisiä tai vähemmän tieteellisiä todisteita oman oikeassa olonsa vakuudeksi, ajaudutaan aina vain kauemmas toisista. Yhteys katkeaa. Olemme sodassa, jossa ei ole voittajia.
Kunpa ymmärtäisimme sen, että me itse luomme todellisuutemme ja historiamme. Meillä jokaisella on mahdollisuus valita toimia yhteiseksi hyväksi ja olla erilaisista ajatuksista huolimatta toistemme puolella, sisaria ja veljiä toisillemme. Keinoja ja työkaluja meillä kyllä on, mutta ne yksin eivät riitä.
Tarvitaan ennen kaikkea tahtoa. Tahtoa edes yrittää ymmärtää toisia näkökulmia tuomitsematta ja luoda siltaa niiden välille. Syyttely tai tuomitseminen ei auta, vaan tarvitaan ratkaisukeskeisempää tapaa.
Tällä hetkellä taistelu maapallolla käydään mieli vastaan mieli ja kärjistettynä ego vastaan ego. Kuten on jo nähty, se ei johda mihinkään hyvään. On löydettävä muu ratkaisu, johon tämä paineinen tilanne on meidät ajanut. Itse kunkin on tehtävä iso valinta: kumman valitset, rakkauden vai pelon? Näistä kahdesta mahtivoimasta pelko on juuri se, joka tätä tuhoavaa käytöstä ylläpitää. Mitä kovemmaksi pelko muuttuu, sitä raadollisemmin ihmiset käyttäytyvät. Käynnissä on alkukantainen henkiinjääminen: taistele, jähmety tai pakene. Jo pitkään on kestänyt stressitila, jolloin aivot, eikä mikään muukaan kapasiteetti ole täydessä käytössä ja silloin ei voi tehdä kovin viisaita ratkaisuja.
Ajassa punnitaan huomion suunta, ymmärryksen taso ja sisäistämisen syvyys.
Oman ainoaksi oikeaksi koetun totuuden ilmaisemisessa esiintyy monenlaisia ilmiöitä ja ylilyöntejäkin. Tarkoitus on varmaankin hyvä, mutta valitettavan yksioikoinen. Henkinen ego -ilmiö näyttäytyy monin tavoin mm. kiivaina kannanottoina, ehdottomana oikeassa olemisen tarpeena ja tuomitsemisena. Tätä saatetaan tehdä hyvää tarkoittaen ja jopa rakkauden nimissä, mutta ei ymmärretä, että kauniillakaan sanoilla ei ole todellista merkitystä, ellei niitä ilmennetä käytännön teoin. Nähdäkseni ainoa tie on, että suostutaan kohdistamaan huomio päästä sydämeen ja kohtaamaan toinen ihminen sieltä käsin, sydämestä sydämeen.
Jos päätyy valitsemaan rakkauden, on itsereflektointi hyvä viedä riittävän pitkälle: mitä rakkaus minulle tarkoittaa ihan käytännössä? Miten elän sitä todeksi? Mun sydämen mukaan se on neutraalia havainnointia, hyväksymistä, oman totuuden ilmaisemista sydämestä käsin, vilpitöntä yritystä ymmärtää toista, lempeyttä ja myötätuntoa. Siitäkin huolimatta, että joku toinen on eri mieltä tai toimii toisin, kuin itse. Ihmisiä kun ollaan, niin eihän tuo tietenkään aina onnistu! Tärkeintä onkin vakaa pyrkimys siihen, tahto oppia ja armollisuus itseäkin kohtaan.
Maailma on kaaoksessa mutta unelma rauhasta elää ja voin nojata siinä vain itseeni. Rauhakin on sisäinen tila ja se toimii, kun tekee kaikkensa ylläpitääkseen rauhan tilaa. Ympärillä voi kuohua, mutta itse voi aina valita toisin. Ei tartte mennä mukaan huutamaan ja sormella osoittelemaan. Ei tartte asettua fanaattisesti kumpaankaan valtaleiriin vaan valita oma parempaan tulevaisuuteen johtava tie. Aina on vaihtoehto, johon voi sisältyä totuudellisuutta, hyväksyntää, halua ja kykyä nähdä pidemmälle isompi kokonaisuus ja luottamusta omaan sisäiseen viisauteensa. Valintaan tehdä oma osuutensa. Sen täytyy riittää.
Mä sydämestäni vetoan jokaiseen, joka tämän tekstin lukee. Tämä järjetön, sydämetön taistelu ei ole sen arvoista, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Ymmärräthän, että taistelemalla toista ihmistä vastaan todellisuudessa taistelet itseäsi vastaan? Sen sijaan voit valita toisin. Teethän oman rakkaudellisen osuutesi rauhan puolesta, please!
Ei rokotettujen tai rokottamattomien, vaan ihan jokaikisen ihmisen vuoksi. Meidän kaikkien vuoksi. Tämän ihmiskunnan ja maapallon vuoksi. Kokonaisuuden ja tulevaisuuden vuoksi. Elämän vuoksi. Koska viime kädessä sinä olet minä ja minä olen sinä. Sitä tosiasiaa ei kukaan pääse pakoon, vaikka kuinka yrittäisi. Eletään, please yhdessä ihmisinä toisillemme.
Rauhaisaa loppuvuotta ja joulun aikaa!
——————————————————————————————————————————————————————
Blogin kirjoittaja Kaija Solana on inspiroiva muutosvalmentaja, puhuja ja kirjoittaja. Aito itsensä tunteminen ja itsensä johtaminen ovat Kaijalle sydämen asia. Aiheesta lisää ilmaisessa Sisäisen johtajuuden käsikirjassa: 5 Itsensä johtamisen askelta, sekä Sisäinen johtajuus -videosarjassa YouTubessa. Naisen voimavuodet -Viisastuvan vanhenevan naisen Kasvumatka
– miniwebinaarin nauhoite on edelleen katsottavissa.
Seuraa kanaviani ja ota yhteyttä, kun tahdot henkilökohtaista coachausta, sparrausta tiimillesi / yrityksellesi, puheenvuoron henkilöstö- tai asiakastilaisuuteen.