Pitkä tie tulla siksi, kuka on
Montako elämää mahtuu yhteen elämään? Monta, jos minulta kysytään. Vastaus perustuu omiin kokemuksiin. Jo tähän mennessä olen tehnyt lukuisia irtipäästämisiä, poisoppimisia, suunnantarkistuksia ja uusia alkuja. Tuskin se tähän loppuu, sillä matka jatkuu. Seuraavia tasoja ja kerroksia samoista asioista avautuu uusin silmin nähtäväksi, kerros kerrokselta syvemmällä puhdistavammalla tasolla. Tuoden mukanaan tuoreita oivalluksia ja avartavaa ymmärrystä. Pala kerrallaan asiat loksahtavat paikalleen.
Viimeisen kolmen vuoden sisällä olen aloittanut ainakin kolme uutta elämää, joista viimeisin tapahtui heti alkuvuonna ennen Koronaa. Uudella elämällä tarkoitan isojen sisäisten ja ulkoisten muutosten saattelemaa selkeästi tunnistettavaa täysin uudenlaista elämänvaihetta. Se sisältää hienovaraisia hetkiä, joissa todistettavasti vanha päättyy ja uusi alkaa. Jokainen tällainen taitekohta olen ”syntynyt uudelleen”. Uudeksi eheämmäksi ihmiseksi. Uudistumisen alla ovat niin ajatusprosessit, vanhat mallit, käsitys itsestä, kuin olemisen tapa – oikeastaan ihan kaikki.
Jokainen näin iso murrosvaihe on kuin sisäinen maanjäristys, jonka jäljiltä mikään ei ole ennallaan. Ensin jää jäljelle vain tyhjä ammottava aukko ja yhä uudelleen toistuva kysymys: Kuka minä oikein olen? Tuntuu, kuin koko identiteetti olisi hajotettu pieniksi pirstaleiksi. Tarina, mitä olen itselleni kertonut, ei kaikilta osin olekaan totta. En olekaan se, kuka olen luullut olevani. Siitäkin huolimatta, että olen jo vuosia tehnyt työtä itseni kanssa. Miten tämä on edes mahdollista?
Ensijärkytyksen jälkeen nousevat pintaan pettymys, syyllisyys ja häpeä, mutta olo helpottuu, kun ymmärtää, että ne kuuluvat asiaan. Ainoa keino selättää pintaan nousevat epämiellyttävät tunteet on hyväksyä ne. Aivan, kuten kaikki muukin itsessä. Kun oppii sinuiksi ikuisen keskeneräisyytensä kanssa, saa tilaa kasvaa lempeästi. Juuri tätähän täällä ollaan tekemässä: oppimassa elämisen taitoa, ihmisyyden jalostumista. Ilman harhapolkuja tai ns. virheitä se on mahdotonta.
Uudelleensyntymä tapahtuu pisteessä, kun vanha – mitä ikinä se onkaan – ei vain enää sellaisenaan toimi. Kun on kertakaikkiaan pakko nostaa kädet ylös antautuen elämän edessä ja sallia itsensä vain olla. Tuntea se tunne, kun ei ole mitään menetettävää. Itsensä kokoaminen uudelleen vaatii kurinalaisuutta ja kärsivällisyyttä, joka on yksi vaikeimmista kesytettävistä. Kun ei millään malttaisi pysähtyä, vaan on tarve kiirehtiä eteenpäin. Jonnekin. Pois siitä, mitä on juuri nyt. Tukalasta olotilasta tai tilanteesta. Epätietoisuudesta tai levottomuudesta. Tyhjästä tilasta, jota mieli palaa halusta päästä täyttämään jollain.
Vaikka aina ei näytä kovin selkeältä, on kaiken ytimessä kuitenkin ohjaava punainen lanka: kasvaminen aidoksi itsekseen. Tulla siksi kuka on. Jotta voi olla se, kuka oikeasti on.
Silloin on sisältä vapaa ja elämä avautuu aivan uudella tavalla. Silloin voi alkaa rakentaa itseään uudelleen valiten tietoisesti, mitä itseensä ja elämäänsä tahtoo ja mitä ei. Mikä palvelee parhaiten uutta minua ja mikä taas ei. Valintojen kautta uusi muotoutuu. Sisäinen voima ja viisaus vahvistuvat.
Se on matka, joka on kuljettava, koska paikoilleenkaan ei voi jäädä. Se on opitun ja totutun poisoppimista. Riisumista, paljastumista, haavoittuvaksi altistumista. Tietoiseksi tulemista alitajuisista ohjelmoinneistaan, piilomotiiveistaan, tiedostamattomista tarpeistaan ja siitä, mitä ylipäätään tahtoo. Näkymättömän olemassaolosta ja vaikutuksesta kokonaisuuteen. Se on paradoksien ymmärtämistä ja kaiken olevaisen hyväksymistä.
Sillä matkalla pääsee käyttämään piileviä taitojaan: meissä jokaisessa olevaa kykyä muokata omaa tunnetilaansa ja eheyttää energiaansa. Voimme toimia kuin alkemisti, joka muuttaa metallin kullaksi. Erona on vain se, että metallin sijaan käsiteltävänä on ihminen, jolloin alkemiaprosessi muuttaa kivun ja pelon rakkaudeksi. Meillä kaikilla on syntymälahjaksi saatu kyky olla oman elämän alkemisteja tiedostamalla aina vain enemmän elämän ihmeellistä palapeliä ja omaa osuuttamme siinä.
Kun pitkän taipaleen jälkeen, monien mutkien ja mäkien kautta alkaa todellinen oma sisin näyttäytyä sellaisena, kuin se on, nousee helpottunut hymy huulille. Ilo alkaa paistaa.
Siinä se nyt on: ainutlaatuinen minä.
Ihmissielu, jota olen alitajuisesti tai tiedostaen koko elämäni etsinyt. Kova duuni, mutta kannatti!
Kun kohtaaminen todellisen itsen kanssa tapahtuu, on tunne sanoinkuvaamaton. Se on kuin olisi tullut kotiin. Sisäiseen kotiin, jossa on turva ja rauha olla just se, kuka ytimeltään on. Ja silloin kaikki asettuu kauniisti kohdilleen. Uusi elämä voi jälleen alkaa.
————————————————————————————————————————————————————-
Blogin kirjoittaja Kaija Solana on inspiroiva muutosvalmentaja, puhuja ja kirjoittaja. Aito itsensä tunteminen ja sisäinen johtajuus (itsensä johtaminen) ovat Kaijalle sydämen asia. Otathan yhteyttä, kun tahdot henkilökohtaista coachausta, sparrausta tiimillesi / yrityksellesi, puheenvuoron henkilöstö- tai asiakastilaisuuteen tai vaikkapa rentouttavaa Reiki-energiaa.