Sano se ääneen!

”Kuules tyttö, elämänkoulu se on paras koulu.” Olen ikikiitollinen noista sanoista, jotka  edesmennyt Pentti-enoni lausui minulle ylioppilaspäivänäni. Jollain lailla ne ovat ohjanneet elämääni siitä lähtien. Silloin ne tukivat päätöstäni pitää muutaman välivuoden opinnoissa ja mennä mieluummin töihin käytäntöä oppimaan,  kuin koulun penkille istumaan.  Nuo sanat vahvistivat omia ajatuksiani ja ikään kuin antoivat luvan toteuttaa ratkaisuni. En tarkoita tällä sitä, etteikö koulunkäynti olisi hyväksi, vaan sitä, että on niin paljon asioita, joita ei voi oppia missään muualla, kuin koko eliniän kestävässä elämänkoulussa.

Sanoilla voi olla uskomattoman kauaskantoisia seurauksia ja parhaimmillaan käy juuri näin – ne ohjaavat elämää pitkin matkaa. Erityisesti vaikeuksien keskellä tai omia valintoja pohtiessani olen kuullut Pentin äänen korvissani uudelleen ja uudelleen.  Hänen viisaat sanansa ovat tuoneet lohtua ja uskoa siihen, että vaikeudet ovat osa elämänkulkua ja niiden tarkoitus on opettaa minua: olen jatkuvassa elämänkoulussa. Ne ovat tuoneet ymmärrystä siihen, että tällä kaikella on suurempi merkitys.

Jokainen tietää, kuinka hyvältä tuntuu, kun joku sanoo jotain positiivista. Ei sen tarvitse olla mitään suurta ja tarkkaan harkittua – pienetkin kohteliaisuudet  kohottavat mielialaa. Tunnustuksen antaminen on kuin auringonpaistetta ihmisen mielelle; emme voi kasvaa ja kukoistaa ilman sitä. Viime kesänä olin tankkaamassa ja pesin samalla likaisen auton ikkunat, kun hyvää suomea puhuva ulkomaalainen mies kysyi, onko auto nyt puhdas? Vastasin nauraen, ettei todellakaan ole, katso itse. Hän sanoi iloisesti: ”Ei se mitään! Sä olet riittävän hyvä ja näytät hyvältä.” Tarkoitti hän sitä tai ei, mutta tuntui tosi hyvältä ja hymy tulee huulille edelleen tätä kirjoittaessani. Niin pienestä se on kiinni! Hyvän mielen tuottaminen.

Ylipäätään asioiden sanominen ääneen on useimmiten hyväksi. Suoruus on hyvä asia, jos sitä käytetään vilpittömin tarkoituksin. Silloin kun totuuden sanat tulevat suoraan sydämestä, niiden tarkoitus ei ole loukata ketään. Jotkut käyttävät suoruutta oikeutuksena sanoa toiselle päin naamaa, mitä ajattelee. Kyse ei useinkaan ole hyvästä tahdosta, vaan tarkoituksena on ehkä osoittaa paremmuutensa tai suorastaan loukata toista. Tosiasiassa ihminen piilottaa oman pahan olonsa suoruuden taakse. Silloin ei  puhu rakkaus, vaan ego.

Vaikka ajatus asioiden ääneen sanomisesta tuntuisi itsestä mitättömältä, se voi olla tärkeää toiselle. Se, että joku uskaltaa ilmaista ääneen ajatuksensa tai kysymyksensä, voi avata uusia oivalluksen ovia jollekin muulle. Meillä suomalaisilla on valitettavan usein kasvojen menettämisen pelko.  Ajatellaan kyllä toisesta hyvää, muttei vaivauduta sanomaan sitä. Ei uskalleta avata suuta, etteivät vaan muut pidä meitä tyhmänä. Se voi olla myös syy, miksi monet harrastavat kuoliaaksi vaikenemista: ikävät asiat lakaistaan mieluummin maton alle ja ollaan hiljaa ennemmin, kuin selvitetään ne. Virheellisesti luullaan, että kun vain pysytään hiljaa, niin asiat hoituvat itsekseen. Näin käy aika harvoin. Selvittämättömät asiat ja käsittelemättömät tunteet tulevat meitä vastaan jossain kohtaa elämässä.

Liian usein jätämme sanomatta asioita, koska pidämme niitä niin itsestään selvinä. Voihan ne sitä sinulle ollakin, mutta ei välttämättä ollenkaan jollekin muulle.  Joku toinenkin on miettinyt samaan kysymystä ja kun sen uskaltaa kysyä ääneen, saa hänkin vastauksen asiaan. Monesti luullaan, että kyllä toinen tietää – ei tätä kannata ääneen sanoa. Miksi ei? Jos tietää, mitä sitten? Jos ei tiedä, olet ehkä tehnyt loistopalveluksen. Toisen ihmisen sanat saattavat jäädä alitajuntaamme ja vasta vuosien päästä muistamme ne ja ymmärrämme, mitä hän silloin tarkoitti.   Puhumattomuuden taustalla on usein pelko. Esimerkiksi kun jotakuta kohtaa suuri tragedia, on se sitten vakava sairaus, kuolema tai jokin muu iso vaikeus, ei  tätä ihmistä uskalleta kohdata. Mitään aiheeseen liittyvää ei uskalleta kysyä, vaan piiloudutaan näennäisen kohteliaisuuden taakse. Puhuminen voisi auttaa tätä ihmistä, mutta kun ei ole ketään kuuntelemassa, se on vaikeaa. Monta kertaa tällainen henkilö kohdatessaan rohkean kysyjän, on aidosti kiitollinen, kun joku uskaltaa nostaa asian puheeksi, on kiinnostunut ja jaksaa kuunnella. Ehkä ensimmäistä kertaa hän saa mahdollisuuden sanoa ääneen ajatuksiaan ja tuntemuksiaan.

Puhumattomuudella piiloudumme suojamuurin taa ja uskottelemme itsellemme suojelevamme muita. Todellisuudessa suojelemme itseämme, emme ota täyttä vastuuta itsestämme. Sanat voivat todellakin parhaimmillaan olla suuri lahja! Mitä merkittäviä sanoja sinä olet saanut lahjaksi joltain toiselta? Entä milloin olet viimeksi sanonut toiselle spontaanisti jotain kannustavaa? Jos ajattelet sanovasi toiselle jotain, älä mieti liikaa, vaan sano se ääneen saman tien!