Transformaatiosta toiseen

Tämä on ollut erikoinen kesä monellakin tapaa. Monenlaisia muutoksia on ilmassa ja niihin liittyen on jännä tiivistynyt olotila. Samaan aikaan liikkuva ja pysähtynyt, vähän levoton ja jotenkin odottava.

Ympärillä on monta rakasta 90+/- vuotiasta vanhusta, jotka ikään kuin seurailevat tilannetta: kuka siirtyy verhon taakse ensin. Kuka ottaa ratkaisevan askeleen ensimmäisenä ja siten ”antaa muille luvan” seurata.  Todennäköistä on, että kun yksi lähtee, niin tapahtuu domino-efekti ja tulossa on monet hautajaiset peräjälkeen.

Tunnelma on käsin kosketeltavan herkkä, kun elämänlanka ohenee ja ohenee. Muutos kohti fyysisen elämän päättymistä on selkeästi näkyvä, mutta hyvin hauras. Se on transformaatioista suurin, siirtymistä ajasta toiseen, hienovaraista liukumista uuteen vaiheeseen. Se on hämmentävää ja kuitenkin niin luonnollista ja selkeää. Valmisteltuna erilaista, kuin valmistamautumattomana.

Haikeana lausutut sanat: Näemmeköhän enää? En tiedä. Kukaan ei tiedä. Lähtö voi tulla yllättäen kenelle tahansa. Ei voi tietää, voi vain aavistaa.

Luopumisen kohtaaminen peilaa myös toiseen isoon muutokseen elämässä: juurien siirtämiseen synnyinmaasta. Päätös lähteä ulkomaille pidemmäksi aikaa tuntuu niin lopulliselta ja siksi pelottavalta. Kuvailisin tilannetta, kuin olisi pitkäkestoisella laskuvarjohypyllä.

Vapaaehtoisesti olen lähtenyt ilmalentoon, koska tiedän sydämessäni, että niin minun on tehtävä. Se ei silti poista suuria tunteita, mitä muutoksiin lähes aina liittyy: surua vanhan päättymisestä, tuttuudesta irti päästämisestä, sekä tietämättömyydestä, mitä miten kaikki järjestyy ja mitä tapahtuu..

Kun kaikki on auki, eikä mistään ole varmuutta, tulee väkisinkin jossain vaiheessa tietoinen tai alitajuinen vastustus Mieli lyö kapuloita rattaisiin vaatien vastauksia. Vastustus ja sen aiheuttama tuska tapahtuu siitäkin huolimatta, että järjellä ajateltuna tietää, mistä on kyse.

Muutosvastarinnan kaksi tärkeintä lääkettä hyväksyminen ja luottaminen

ovat myös ne hankalimmin nieltävät. Siltikin, ne ovat ainoat, mitkä auttavat – oli muutos sitten mitä tahansa. On helpottavaa ymmärtää, että kaikki on aina juuri niin kuin pitääkin.

Numero kahdeksan vaakatasossa kuvaa ikuisuutta: jatkuvaa liikettä, muutosta, nousuja ja laskuja, mutta silti etenemistä. Elokuu on kahdeksas kuukausi, joten olkoon se muistuttamassa ikiaikaisesta muutoksesta, ajanjaksojen päättymisistä, uusien alkamisista ja siirtymistä.

Hyväksymällä elämän kulun sellaisenaan ja luottamalla siihen, että elämä tietää paremmin kuin oma pieni mieli, voi suostua antautumaan asioiden tapahtua. Se on sitä virtaan astumista. Elämän kulkua ja arvostamista kaikissa muodoissaan, joka hetki.