Tunnejälkiä
”Ihmiset unohtavat, mitä sanot. Ihmiset unohtavat, mitä teet, mutta he eivät koskaan unohda miltä sait heidät tuntemaan.”
Nämä kirjailija Maya Angeloun sanat ovat kestäneet aikaa ja osoittautuvat todeksi edelleen. Tunne yltää mielen rakenteiden tuolle puolen. Se on monin verroin ajattelua ja sanoja voimallisempi viestintäväline. Kohtaamisen – satunnaisenkin – herättävän tunteen painama merkki voi olla niin vahva ja pysyvä, että se saattaa jättää pysyvän jäljen sydämeen ja sieluun.
Tämä tuli mieleeni, kun näin pienen pätkän ohjelmaa, jossa laitapuolen kulkija teki kuolemaa. Tuo hahmo nostatti mieleeni miehen, joka jätti jälkensä sydämeeni 90-luvun alussa Tukholmassa. Olin silloin Finnairilla töissä ja tämä omissa maailmoissaan kulkeva herrasmieskulkuri kävi säännöllisesti toimistossamme hakemassa Blue Wings -lehteä, joskus monia kappaleita.
Hänessä oli jotain kiehtovaa. Vaikkei hän koskaan sanonut mitään, hänen katseensa oli ystävällinen ja hän oli selvästi saanut hyvän kasvatuksen. Hän erottui muista kadun asukeista myös siinä, että hänellä oli suora ryhti, siistimmät vaatteet ja hänen olemuksessaan oli jotain todella kiinnostavaa. Jo silloin mietin, mitä hänelle on mahtanut tapahtua.
Se ei koskaan selvinnyt, mutta joka tapauksessa hänen käyntinsä jättivät sellaisen jäljen, että muisto hänestä on painunut mieleeni ja herättää edelleen lämmön sydämeen. Tuo ohjelman nostattama muisto toi hänet elävänä silmiini ja samalla siihen yhdistävän tunteen, jota on vaikea pukea sanoiksi. Siihen kietoutui yhdistelmä haikeutta, hymyn nostattavaa hyvää mieltä ja samalla jotain kunnioitusta herättävää, jota ei pysty edes määrittelemään.
Tunnejälki voi olla myös hyvin toisenlainen. Kuten eräässä etäkohtaamisessa, jossa yksi henkilö herätti välittömästi jonkin määärittelemättömän tunnistamisen – en vain pitkään aikaan saanut kiinni, mikä tuo outo tunne oli. Sen vaistosin koko ajan, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Jokin tuon ihmisen kanssa ei ole ihan kohdillaan.
Vasta noin vuosi myöhemmin mysteeri paljastui: ikään kuin olisin ollut seuraamassa näytelmää, jossa kaikki piiloteltu epäaitous, esittäminen ja kaksinaamaisuus näyttäytyi hyvin selvänä. Silloin muistin, että olen kerran aikaisemmin elämässä kohdannut vastaavanlaisen ihmisen ja jo ensikohtaamisissa tunnistin tuon yhtäläisyyden, vaikken sitä sillä hetkellä tajunnut.
Vaikka menikin pitkä aika ennen kuin oivalsin, mistä on kyse, niin helpottuneena sain vihdoin selityksen varoittavan aavistuksen äänelleni. Tunnejälki tuokin, ei niin miellyttävä, mutta opettavainen. Tällaiset negatiiviset jäljet toimivat vähintään hyvinä muistuttajina omaan intuitioon luottamisesta ja rajojen vetämisestä: ei enää tällaista!
Samalla ne ohjaavat tiedostamaan, millaisessa tunnetilassa itse olen ja millaista energiaa välitän itsestäni ulos. Sillä kun on paljon laajempi vaikutus, kuin voi järjellä ymmärtääkään. Tunteet ja niiden energia välittyvät aina, myös etänä.
Muutenkin ajankohtaisessa energiateemassa on hyvä muistuttaa itseään oman energian voimasta ja kyvystämme hallita sitä. Toisin, kuin sähköä ja muita ulkoisia energialähteitä, ihmisen omaa sisäistä energialähdettä, jota tunteet pitkälti ylläpitävät, ei ole tarpeen rajoittaa – ainakaan silloin, kun se toimii hyvän voimalähteenä.
Energia ei vähene, vaikka sitä jakaa. Panttaamisen sijaan sitä voi säädellä ja valita energian laadun; sen, millaista energiaa ympärilleen välittää. Kun ottaa intentioksi säteillä hyviä viboja, rakkautta ja valoa, aidosti ja puhtaasti, niin voi itse hyvin ja vaikutus ympärillekin on positiivinen.
Miten on sinun laitasi: valaisetko tilan, kun astut siihen vai kun poistut sieltä? Millaisen tunnejäljen jätät jälkeesi?
Läsnäolevana on mahdollista tehdä tietoinen valinta omasta tunnetilastaan ja energiastaan. Se, jos mikä on vastuunottoa itsestä ja sisäistä johtajuutta.
—————————————————————————————————————————————————
Blogin kirjoittaja Kaija Solana on itsensä johtamisen, humaanien työelämätaitojen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin coach ja valmentaja. Teemoista lisää ilmaisessa Sisäisen johtajuuden käsikirjassa: 5 Itsensä johtamisen askelta, sekä Sisäinen johtajuus -videosarjassa YouTubessa
Seuraa kanaviani ja ota yhteyttä, kun tahdot henkilökohtaista coachausta, sparrausta tiimillesi / yrityksellesi, puheenvuoron henkilöstö- tai asiakastilaisuuteen.