Tuplat KonMarit

Vaikken olekaan Marie Kondon huippusuosittua järjestelyopasta lukenut, uskallan väittää, että luontaiset KonMarit ovat tänä syksynä toteutuneet. Vieläpä kaksin verroin.

Ei uskoisi, että edellisestä muutosta on vasta reilut kaksi vuotta. Yhtään tavaraa ei ole sen jälkeen tullut lisää, mutta silti sitä riittää loputtomiin. Hetkittäin tuntui, ettei se lopu ikinä. Vaikka kodista oli jo paljon lähtenyt, näytti se edelleen asuttavalta – melkein kuin mitään ei olisi pois vietykään.

Onneksi tähän projektiin on ollut koko syksy aikaa. Joka ikisen tavaran ja paperin läpikäyminen, lajittelu, myyminen, siirtäminen ja varastointi ei käy ihan hetkessä. Vaikkei tavarasta luopuminen sinänsä tuota ongelmaa, tapahtuu se kuitenkin askel kerrallaan. Ensimmäisellä kierroksella lähtee osa, toisella vähän lisää ja kolmannella sellaisetkin, mistä ei vielä ensikerralla ollut valmis luopumaan.

Uskomusten vahva vaikutus on näkynyt tässäkin: lapsuuden peruja on, että lahjaksi saatua tulee arvostaa, eikä sitä siksi tulisi lahjoittaa eteenpäin. Jälleen piti käydä itsensä kanssa keskustelu. Suuri helpotus oli, kun oivalsin, että lahjojen jakamisen idea on tullut täytetyksi:

Lahjan antaja on saanut kokea antamisen iloa ja vastaanottaja saamisen iloa.

 

Lahja on näin ollen tehtävänsä tehnyt ja kenties vuosia jo palvellutkin, joten sen voi hyvällä omalla tunnolla pistää kiertoon muiden iloksi.

Kokonaan toinen asia materian käsittelyn rinnalla on ollut henkinen irti päästäminen. Siinä on tapahtunut valtavasti suuria tunteita, haikeuden ja innostuksen välisiä ylä- ja alamäkiä, sekä koskettavia kohtaamisia. Siltikin, että mikään ei ole lopullista, eikä pysyvää.

Koko prosessi on ollut hyvin mielenkiintoinen – kuin  yksi elämä muutamassa kuukaudessa. Ajoittain olen ikään kuin seurannut itseäni ulkopuolelta: samalla kun tekee ja toimii, huomioi hyvinkin tarkkaan, mitä kaikkea muuta prosessissa tapahtuu. Olen oppinut kunnioittamaan Irti päästämisen prosessia ja hyväksymään sen, että kaikesta irtautuminenkin on kerroksellista. Aivan kuten elämä on.

Yksi suurimpia oivalluksia oli, kun minulle kirkastui, mitä tarkoittaa kauan sitten kuulemani lause: Jokainen hetki on ikuisuus. Se on sitä, kun on valmis päästämään irti aivan kaikesta, kun tietää, ettei ole mitään menetettävää, vapauttaa se nauttimaan jokaisesta pienestäkin hetkestä, muistosta ja kohtaamisesta aivan uudella tasolla. Siinä iloisen ihmetyksen tilassa konkretisoituu elämän arvokkuus.

Jokainen hetki on tärkeä, ainutlaatuinen ja sellaisenaan arvokas. Tässä hetkessä on koko elämän ikuisuus läsnä.

Puhtaalta pöydältä on hyvä aloittaa uusi vuosi ja uusi ajanjakso. Kun tyhjentää ylimääräiset tavarat ja muut liiat kantamukset elämästään, tulee tilaa ja vapautta uudelle, yllättävälle. Kukaties jollekin paljon paremmalle. Sellaiselle, mitä ei olisi koskaan edes voinut kuvitellakaan. KonMarit, sekä materialistiset, että henkiset, voi tehdä koska vain. Ja tarvittaessa toistaa niin monta kertaa, että vain oleellinen jää jäljelle.