Uskomattomat uskomuksemme

Muistat ehkä viime blogin esimerkin voimakkaasta vakiintuneesta mielikuvasta liittyen Espanjaan. Tässä kirjoituksessa kerron lisää uskomusten, noiden itseään toteuttavien ennusteiden näkymättömästä voimasta.

Osa uskomuksistamme on rakentavia, ne tukevat, kannustavat ja kantavat läpi vaikeuksien: Kyllä sä osaat/pärjäät! Kaikki menee hyvin! Totta kai se onnistuu!

Osa taas on rajoittavia, kaventavia ja pienentäviä: Ei tästä mitään tule! Ei noin voi tehdä! Et ole sellaista ansainnut! Joskus uskomus sisältää etukäteen lukkoonlyödyn syy-seuraussuhteen: jos xxx, niin sitten yyy. Pahimmassa tapauksessa tällainen sisältää toisen uskomuksen: turha edes yrittää..

Ihanat, salakavalat uskomuksemme ovat siis mielen luomia voimallisia ajatuksia, joita valtaosin tiedostamatta pidämme ainoana oikeana totuutena. Viattomina, hyvää tarkoittaen annamme niiden ohjata elämäämme ja valintojamme. Koska uskomukset kulkevat DNA:ssa jopa kuuden sukupolven ajan, saattaa osa noista päänsisäisistä lausahduksista tulla äidin, isoäidin tai esi-isän suulla. Kaukaa historiasta ne kenties heijastuvat edelleen varjoina: Näin meillä on aina tehty!

Rajoittavatkin uskomukset tarkoittavat hyvää: ne syntyvät tai nostavat päätään tietyssä hetkessä suojellakseen meitä. Samalla ne ovat aika ovelia, sillä piilevinäkin niillä on yllättävää valtaa ja voimaa meissä. Ne ilmaantuvat näkyviksi kuin tyhjästä erityisesti pelon hetkinä, väsyneenä ja stressaantuneena. Silloin, kun vain malttaa hengitellä ja kuulostella, niihin pääsee paremmin käsiksi.

Elämän virrassa -kirjassani kerron esimerkin nelikymppisestä miehestä, joka omasta mielestään on pätevä ja oikeutettu ylennykseen, mutta ei sitä kuitenkaan saa. Syyksi selviää lopulta jo lapsena luotu uskomus, ettei hän ole ansainnut hyvää. Järkeilevän mielen taustalla näkymättömänä onkin ollut vahvempi voima. Alitajuisen uskomuksen luoma tunne pitää huolen siitä, ettei toivottu asia pääse tapahtumaan.

Joskus voi käydä niinkin, että positiiviselta näyttävä uskomus osoittautuu taakaksi. Tapaamani venezuelalainen kertoi, miten heidän maassaan tyttöjä kehutaan pienestä lähtien: kylläpä sinä olet kaunis! Niinpä tytöt vielä aikuisina naisina tekevät kaikkensa ollakseen tuon odotuksen mittaisia. Jossain kohtaa uskomukseksi muuttunut lause alkaa kääntyä itseään vastaan. Siitä tuleekin painolasti, koska se ohjaa suorittamaan olemista ja samaan aikaan syvällä sisällä on tunne, että hän ei kelpaa tai riitä sellaisenaan. On oltava kaunis, jotta kelpaa. Juuri tuon tyyppinen omaan arvoon liittyvä ajatus onkin monen uskomuksen taustalla.

Uskomukset toimivat monella tasolla, limittäin ja kerroksittain ja siksi niistä riittää haastetta läpi elämän.

Jokainen ymmärrys ja oivallus omasta uskomuksesta tuo helpotuksen. Kun oivallus tapahtuu, voi tulla hetkellinen tyhjyyden tunne. Jos on vuosikausia elänyt jonkin uskomuksen kanssa, voi ollakin kova paikka, kun sitä ei yhtäkkiä enää olekaan. Mitä tilalle?

Aina voi tietysti luoda jonkun kannustavan uskomuksen tilalle, mutta yhtä hyvin tilan voi myös jättää avoimeksi. Kun elämä etenee, se tuo ajallaan sellaisen kannusteen, joka oikeasti palvelee siinä hetkessä parhaiten. Tai sitten vain jää aiempaa enemmän tilaa läsnäololle.

Jos haluat tarkastella omia uskomuksiasi, niin tässä muutama kysymys avuksi: Onko tämä uskomukseni totta? Aivanko varmasti? Mihin tarvitsen tätä uskomusta? VIeläkö se palvelee minua? Voisinko jo luopua siitä?