Uuden äärellä
Kun vanha ajanjakso päättyy, eikä uusi ole vielä kunnolla alkanut, on hetken aikaa kuin tyhjiössä. Sitä vain on ja ihmettelee, muttei oikein tiedä, mihin seuraavaksi ryhtyisi. Hyvä niin. Aina ei tarvitsekaan tietää! Tekee hyvää antaa itsensä olla hetki kahden tilan välissä, palautua, sisäistää ja kerätä voimia uuteen.
Se on myös piste, jossa kärsivällisyyttä ja luottamusta mitataan. Epätietoisuus ja tyhjäkäyntitila voi tuntua epämiellyttävältä. Tulee sietämätön tarve tehdä jotain nopeasti. Muutosten monikerroksellisuus ja vauhti tuovat luonnollisen muutoksen tähänkin: tapahtumien paljoudessa ihminen ei vain enää kykene käsittelemään katkeamatonta asioiden ja tekemisen virtaa. Koko aikakäsitys on muuttumassa ja siksikin peilausta ja taukoja siirtymien välillä tarvitaan, edes lyhyitä.
Kun elämässä menee kerralla monta isoa asiaa uusiksi, ei voi muuta kuin antautua. Suostua yksi-asia-kerrallaan -taktiikkaan. Vanhan, aikansa palvelleen on annettava mennä ja sallittava uuden, mitä ikinä se onkaan, tulla. Yksikin iso muutos on paljon, saatikka kun niitä on monta päällekkäin. Suuria tunteita, mitä niihin liityy, ei pääse pakoon. Jos ei niitä käsittele nyt, ne tulevat vastaan myöhemmin.
Maailma on jo pidemmän aikaa ravistellut niin yhteiskunnan, kuin yksilönkin rakenteita, osoittanut osittain rajullakin tavalla, että vanha ei enää toimi! Haastamisen ja irtipäästämisen luonteeseen kuuluu vahva kyseenalaistaminen ja asioiden uudelleentarkastelu.
Elämä kysyy uudelleen ja uudelleen: Kuka olet? Mitä valitset? Mikä on sinulle oikein ja hyväksi? Mikä sinua palvelee parhaiten ja mikä ei enää palvele?
On tehtävä valintoja. On uskallettava laittaa suurennuslasin alle totutut mallit ja tavat, sekä luotava uutta. On kyettävä alati uudistumaan. Näkemään elämä laajemmin, sillä kaikki ei aina olekaan sitä, miltä näyttää. Ilmiöihin liittyy monia ennennäkemättömiä ulottuvuuksia. Se on hämmentävää ja pelottavaakin, mutta elämän väistämätön kulku.
Meitä on näihin muutoksiin valmisteltu ja tänä vuonna tuo pohjatyö alkaa tulla uudella tavalla näkyväksi. Uusi puhdas tuore on voimallisesti käsillä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla, elää ja toimia. Asioita voi luovasti yhdistellä tai keksiä jotain aivan uutta. Maailma on avoin ja kaikki on mahdollista! Uuden äärellä on hyvä rakentaa omannäköistä ja ainutlaatuista elämää.