Välitilinpäätös & läsnäeloa

Näin 50-vuotispäivän lähestyessä mietityttää lähinnä se, kuinka nopeasti elämä menee! Miten on mahdollista, että mä täytän 50, kun just vasta juhlittiin nelikymppisiä, eikä niistä yo-juhlistakaan niin kovin pitkä aika ole.. Kymmenessäkin vuodessakin on ehtinyt tapahtua vaikka mitä, mutta silti: Mihin nämä vuodet oikein katoavat? Olen aina ollut sitä mieltä, että koskaan ei tiedä, mitä elämässä tapahtuu. Jos jotain haluaa, kannattaa toimia heti, eikä sitku. Nyt, kun jonkinlaista välitilinpäätöstä elämässään pitää, vahvistuu tuo hetkessä eläminen entisestään. Aikaa on yllättävän vähän. Siksi ei ole samantekevää, miten sen käyttää!

Uusi pyöreä vuosiluku näkyy mm. siinä, ettei palautumiskyky enää ole entisensä… Osallistuin keväällä hurjaan fyysiseen rääkkiin, joka sinänsä oli hieno itsensä voittamisen ja onnistumisen kokemus, mutta seuraavat viisi päivää olivat yhtä tuskaa! Liikkuminen onnistui hädin tuskin –  toisin kuin seurassa olleilla puolta nuoremilla, jotka toipuivat kahdessa päivässä. Keho näyttää kulkevan eri tahtia kuin pää. Toisaalta, juuri keho on se, joka pitää meidät läsnä. Keho on viisas, se kertoo meille paljon. Se on aina tässä ja nyt.

Elämän rajallisuus alkaa pikku hiljaa valjeta. Mikään ei ole itsestään selvää. Vaikka rima itselle on edelleen korkealla, olen oppinut armollisemmaksi. Kaiken ei tartte olla täydellistä, riittävän hyvin riittää. Onnellisuuden tavoittelun sijaan elämän on täyttänyt syvä tyytyväisyys. Se on ehkä pienempi ja arkipäiväisempi sana mutta pitää paljon sisällään. Tyytyväisyys itseen siitä, että kantaa täyden vastuun itsestään ja elää omannäköistään elämää. Rehellisyys itselleen ja uskollisuus omalle  totuudelleen ovat pettämätön ohjenuora elämälle. Tyytyväisyyttä valinnoistaan ja ymmärrys siitä, että ne ovat omia, eivät muiden – ja tarvittaessa voi valita toisin. Loppujen lopuksi vain sillä on merkitystä, miten elää elämäänsä arjessa joka hetki. Pystymmekö seisomaan ajatustemme, sanojemme, tunteidemme ja tekojemme takana? Pystymmekö olemaan umpirehellisiä itsellemme ja kantamaan täyden vastuumme kaikesta? Se ei aina ole helppoa ja siinä kohtaa voi moni ihmissuhdekin mennä uusiksi.

Eletyn elämän myötä elämä saa oikeat mittasuhteet. Turhat rönsyt saavat jäädä ja pienistä asioista tulee merkityksellisiä. Kaikkea ei enää tarvitse tehdä tai edes tietää. Enää ei tarvitse ahmia elämänkokemuksia, vaan enemmänkin ammentaa niistä. On lupa nauttia eletyn elämän hedelmistä ja keskittyä siihen, mikä on aidosti tärkeää. Paras lahja, minkä itselleen voi loppuelämäksi antaa, on hetkessä eläminen.  Aito läsnäolo on kykyä elää elämää tässä ja nyt kaikilla aisteilla. Siinäpä sitä riittää oppimista seuraaville vuosikymmenille. Läsnäolo on valinta, joka vaatii pitkäjänteistä sitoutumista ja kärsivällistä harjoittelua. Sinnikkyys kuitenkin palkitaan jo muutaman harjoitteluviikon jälkeen: parhaimmillaan aika menettää merkityksensä ja ainakin hetkittäin on mahdollista elää virtaavassa flowssa.

Totuus on se, ettei ole mitään muuta hetkeä kuin tämä hetki! Eilinen meni jo ja huomisesta ei kukaan tiedä. Tavoitteita on hyvä olla, koska ne saavat meidät toimimaan. Kun tavoite on saavutettu, on syytä iloita saavutuksestaan ja pysähtyä hetkeksi. Useimmiten itse matka ylä- ja alamäkinen on kaikkein antoisin, ei päämäärä. Siksi on hyvä katsoa kuljettua tietä ja sitä, mitä siitä opin tai mitä minun tulisi oppia ennen kuin ryntää kohti seuraavaa tavoitetta. Joskus on hyvä kysyä itseltään, joko olen perillä vai tarvitseeko mun vielä pyrkiä johonkin? Tulla joksikin? Elämää voi oppia ilman, että tarvitsee koko ajan tähdätä johonkin. Elämää voi oppia koko ajan elämällä.

Sen on tähän ikään mennessä oppinut, että harvoin mitään tapahtuu itsestään. Jokainen pienikin muutos, minkä elämässään haluaa tehdä, vaatii vaivannäköä ja sitoutumista. Se vaatii päätöksen. Niin myös läsnäolon opettelu. Tietoisena elämä maistuu elämältä ja jokainen hetki on arvokas. Läsnäoleva ihminen on kaikin puolin terveempi, kun aikaa ei kulu murehtimiseen vaan olemassaolevan hyväksymiseen ja elämästä nauttimiseen.

Elämä on lahja, jota on syytä juhlistaa joka hetki. Gandhin sanoin: ”Opi kuin eläisit ikuisesti. Elä  kuin kuolisit huomenna.”